Odottavan aika on pitkä

Pelästyin hiukan, kun Täplän kuva oli otettu esyn löytyneiden sivulta. Soitin sinne ja puhelimeen vastannut nainen tunnisti minut jo äänestä. "Kyllä se Täplä täällä on vielä, hyvin voi ja pitää hassua ääntään."

Huomenna Täplällä on edessä leikkaus ja eläinlääkärin tarkistus ja jos siellä todetaan mitään erityistä, meille soitellaan sieltä. Oli muuten hauska, että jopa Täplän kuva oli nimetty sillä nimellä, ja mukavat esyn naisetkin ovat meille ihan Täplästä puhuneet. Se vaan on niin Täplän oloinen. Sellainen asenne-neitonen.

Huomenna on myös meillä suuri valmistautumisen päivä, sillä jos kaikki menee hyvin, voisimme hakea Täplän kotiin jo torstaina. Sitä ennen on kuitenkin syytä tehdä suursiivous ja raivata esimerkiksi Mikin vanha rullatuoli roskiin tai jonnekin muualle keskeltä eteistä (istuinosan kangas on repeytynyt halki, kissa siihen ei ole koskenut, kunhan vanhuuttaan kulunut/räjähtänyt, toinen käsinoja on kerran lohjennut irti kun yksiössä asustaessamme siihen joskus nojasin päästäkseni pusutteluetäisyydelle). Vielä emme ole sitä raatsineet pois heittää, sillä jos toisen käsinojan järkyttävän tiukan mutterin irrottaisi ja ruuvit avaisi ja vaihtaisi päällikankaat, siitä saisi ihan hyvän tuolin, ja Hilukin on sfiihen hirveän kiintynyt, puskee sen säätövipuja ja makoilee sen päällä.

Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi on musiikki. Nimittäin meidän tekemä musiikki. Me ei olla mikään hupibändi, eikä meidän musiikin ole tarkoituskaan olla hauskaa. Jos jaksaa ajatella, näistä biiseistä löytyy aika helposti se yhteiskunnallinen merkitys. Puhun nimittäin Koko Perheen Hupimusikanteista. Linkin takaa löytyy neljä meidän vastikään Mikin studiossa äänitettyä biisiä, joita haluaisin nyt levittää kuuleviin korviin.

Niitä me varmaan huomenna hoilataan samalla kun koitetaan siivota kaikki turha alta pois ja hakea Feliway-haihdutin seinään tupruttelemaan.