Kotiintuloaika ja vastuullinen nuori

Satuin nyt yömyöhään lukemaan kaikenlaista Mikin outoa ihottumaa googlettaessa, ja tapani mukaan, päädyttyäni jollekin vauva/perhe/kaksplus-foorumille, avaan kaikki ajankohtaiset keskustelut ja pällistelen sitä, mitä ihmiset siellä oikein sanovat. Luen joskus otteita ääneen Mikille äänensävyäni muuttaen suhteessa kommentoijan sanomiseen.

Meitä alkoi kiukuttamaan ja kiehuttamaan tämä keskustelu, jossa äiti kirjoittaa 17-vuotiaan tyttärensä kotiintuloaikojen olevan viikolla klo 8 ja viikonloppuna klo 9. Vaikka tytär, johon äiti luottaa, joka ei juo eikä polta, sanoo käyvänsä vain ystävillään, kotiintuloajoista on kränää.

Ymmärrän että jotain kränää voi tuollaisessa tilanteessa olla, jos toiset ystävät saavat olla ulkona myöhempään. Jos kyläily kuitenkin on niin pitkäkestoinen, tai niin myöhään illalla, eikö olisi helpompaa jäädä yöksi vanhempien luvalla ja suostumuksella? Tai oikeasti vain lähteä kylään aiemmin, ja ihmisten aikoihin kotiin ja jättää ystäväperheen vanhemmatkin oman perheensä pariin rauhoittumaan iltatoimiinsa ja nukkumaanmenoon.

Tälläinen tietääkseni kuuluu jonkun etiketin mukaan ihan hyvään käytökseenkin, ei siellä kyläpaikassa kupata kuin ottolapsi, syödä kaapit tyhjiksi ja riehua nuorison kanssa, vaikka koko perhe kävisikin myöhään nukkumaan. Ei edes kahdeksantoista-vuotiaana, ei silloin, kun asutaan vielä vanhemmilla. Eikä sekään ole oikein, että kyläpaikan vanhemmat eivät ole koskaan kotona, ja nuoret saavat tehdä mitä huvittaa (alkoholikokeilut ja muiden paheiden opettelu), tai että ystävä asuu omassa yksiössään ja siten ei välitä kotona opituista säännöistä "hurjan kiehtovan opiskelija-elämän" ollessa "kivempaa", kun voi rellestää yömyöhään.

Kommentoijat ovat sitä mieltä, että tuollaiset kotiintuloajat ovat teinille vain "kiusaamista" ja että ketjun aloittaja on liian tiukka, ja tytär varmasti heti kahdeksantoista täytettyään muuttaa pois kotoa ja lähtee käymään baareissa ja juominen lähtee käsistä. Äidin mahtavat käskyt ja säännöt, jotka kuulemma vain pönkittävät vanhemman auktoriteettiä, eikä nuori opi ottamaan vastuuta itsestään, jos rajat ovat liian tiukat. Kommentoijien teinit saavat saapua kotiin 02-03, ja käyvät ilmoittautumassa vanhemmilleen tai tekstaavat, jos jäävät yöksi, ja nämä ajat ovat sekä viikolla että viikonloppuisin.

Minä ja Mikki kihisimme melkein kiukusta tätä tekstiä lukiessamme ja pyörittelimme silmiämme. Ilmeisesti jossain 90-luvun alussa suurin osa vanhemmista lakkasi välittämästä ja suojelemasta lapsiaan rajoin ja elämään hälläväliä-elämäntapaa. Lapset keksikööt itse miten elämä toimii, riekkukoot kenen tahansa vaan kanssa missä vain vaikka päivät ja yöt läpeen. Sitten ollaan vihaisia kun koulusta otetaan yhteyttä häiriökäyttäytymisestä ja huonoista numeroista, niistä huudetaan ja luodaan paineita lapselle, joka koulujutut tyydyttävästi suoritettuaan saa tehdä jälleen mitä huvittaa. Tällä lapset ilmeisesti oppivat sitä "vastuunottoa itsestään ja omista teoistaan."

MILLOIN siitä on tullut hyväksytty totuus, että vastuullinen nuori viettäisi yönsä kolmeen asti baareissa, vieläpä viikolla? (Usein vieläpä ala-ikäisenä, tai sitten juomiset tapahtuvat jossain läheisessä metsässä tai vähät välittävien vanhempien omaavan ystävän kotona, yleensä vanhemmilta varastetuilla, täysi-ikäisten kaverien tuomilla tai vielä kauheampaa, vanhempien nuorille varta vasten ostetuilla juomilla.) Eikö vastuullinen nuori ole se, joka ilmoittaa menemisistään, päivin ja öin, joka sopii yhdessä kotiintuloajat ja tulee kotiin ajoissa jätettyään kyläpaikan asumiston iltarauhaansa? Eikö vastuullisen nuoren yö kuuluisi olla nukkumista varten, että seuraavana päivänä jaksaisi herätä ja keskittyä koulua ja opiskeluja varten? Opiskeluhan on vielä silloin nuoren työ, ja tällöin yksi tärkeimmistä asioista, johon hänen kuuluisi käyttää aikaansa. Eikö vastuullinen nuori osaa sopia tapaamisensa päiväsaikaan ja hoitaa sosiaalista elämäänsä muutoin kuin kuppaamalla yömyöhään jossain kaupungilla pimeässä? Eikö nuori ole vastuullinen silloin, kun hän pystyy täysi-ikäisenä hoitamaan asiansa, maksamaan laskunsa, pitämään itsestään huolta ja on kykeneväinen hommaamaan ja muuttamaan omaan asuntoon?

Minua kauhistutti tälle paikkakunnalle muuttaessani ja ensimmäistä kertaa kunnon ystäviä saatuani (sellaisia, jotka kutsuivat minut kotiinsakin) huomata, että on ihan okei antaa lasten jo siinä viidentoista ikävuoden paikkeilla antaa maistella kaikenlaista siidereistä kaljoihin, tietenkin vanhempien valvovan silmän alla, kohtuudella. Viikonlopuksi vielä ala-ikäiselle ostetaan viikonloppujuomat ihan pyynnöstä. "Isä, mä haluisin kuus lonkeroa, meen kaverille yöks ja siellä on juhlat ja me nostetaan kuppia."

Viine vuonna täysi-ikäisyyden saavutettuaan kaikki nämä niinsanotut ystävät hylkäsivät minut, sillä minähän en juo, enkä jaksa todellakaan riekkua tuntemattomien seurassa iltakuuden aikaan jo nousuhumalassa olevien känni-ääliöiksi muuttuneiden, suurimmaksi osaksi puolituntemattomien ihmisten seurassa yömyöhään. Jopa eräs ystävistäni, joka väitti juovansa mieluummin maitoa kuin alkoholia (hän on myös laktoosi-intolerantikko, ja tarkoitti normaalimaitoa ihan kuvastaakseen sitä oloa ja mielentilaa, mihin hän juomista vertasi) näissä juhlissa pitkään viihdyttyään alkoi juomaan. "No täytyyhän sitä, kun nää muutkin aina. Sitä paitsi, en mä juo kun näitä mitkä on hyvänmakuisia, nää on aika kalliita niin ei mun tarvi näitä niin paljon ostaa." Mielessäni hänen uskottavuutensa romahti täysin. Olin aina pitänyt häntä kaverina, joka pysyisi periaatteensa takana, eikä sortuisi ryhmän painostuksesta.

Tämän vuoden tammikuussa nämä ihmiset lakkasivat lopulta pitämästä minuun yhteyttä, sillä en jaksanut istua enää vanhan tapani mukaan "mesessä", odottamassa, että jollain olisi minulle asiaa, jota hän puhuu siksi, ettei hänellä olisi tylsää koneen äärellä. Jos heillä olisi minulle asiaa, he kutsuisivat minut päiväsaikaan ja selvinpäin kylään tai soittaisivat minulle. En ole lakannut olemasta, vaikka joku kuvake ei olekaan ollut vuoteen online-tilassa. Teillä oli vielä minun kännykkänumeroni, ja koulussakin tapasimme.

Ystävänpäivänä paras ystäväni edellisestä kaupungista kutsui minut taas "kupin nostajaisiin", ihan vain siksi, etten valittaisi siitä, ettei minua kutsuta minnekään. Kävi ilmi, että tämä ystäväni on käynyt kotikaupungissani melkein joka viikonloppu juhlissa näiden muiden "ystävieni" kanssa, muttei ollut ottanut minuun niillä kerroilla yhteyttä, sillä lähti juhlien jälkeen, seuraavana päivänä krapulansa nukuttuaan kotiinsa. Välini ovat etääntyneet ystävästäni paljon, sillä minusta tuntuu ettei hänellä ole aikaa eikä kiinnostusta enää minun jutuilleni, liian lapsellisille jutuilleni (kuten roolipelit tai larppaaminen, ihan oikein pelejen pelaaminen, metsässä samoaminen ja hyppeleminen, jopa keinuminen), liian aikuismaisille jutuilleni (kahvittelut, perhe-elämän aloittaminen, musiikin sävellys ja muun kuin klubeissa soivan jumputukset kuuntelu). Tuntuu että minun ei pidä odottaakaan uusia ystäviä ennenkuin joskus lähellä kolmeakymmentä, jolloin ehkä, ikäistemme elämäntavat ovat juomisesta ja bilettämisestä vähän rauhoittuneet ja asettuneet aloilleen, ja heitä alkaa kiinnostamaan muutkin asiat elämässä.

Eivät tietenkään kaikki ikäisemme nuoret juo tai rellestä öisin ulkona, mutta niitä on kuitenkin jonkin verran. Vähän kauhistuttaa niiden nuorten puolesta, jotka vanhempiensa luvalla saavat hiipparoida missä haluavat öisin. Kuitenkin öisin juuri kauheita asioita tapahtuu ja iltaisin on helpompi ajautua vääränlaiseen seuraan, joten kotiintuloajat ovat lasten suojelua pahaa vastaan.

Odottavan aika on pitkä

Pelästyin hiukan, kun Täplän kuva oli otettu esyn löytyneiden sivulta. Soitin sinne ja puhelimeen vastannut nainen tunnisti minut jo äänestä. "Kyllä se Täplä täällä on vielä, hyvin voi ja pitää hassua ääntään."

Huomenna Täplällä on edessä leikkaus ja eläinlääkärin tarkistus ja jos siellä todetaan mitään erityistä, meille soitellaan sieltä. Oli muuten hauska, että jopa Täplän kuva oli nimetty sillä nimellä, ja mukavat esyn naisetkin ovat meille ihan Täplästä puhuneet. Se vaan on niin Täplän oloinen. Sellainen asenne-neitonen.

Huomenna on myös meillä suuri valmistautumisen päivä, sillä jos kaikki menee hyvin, voisimme hakea Täplän kotiin jo torstaina. Sitä ennen on kuitenkin syytä tehdä suursiivous ja raivata esimerkiksi Mikin vanha rullatuoli roskiin tai jonnekin muualle keskeltä eteistä (istuinosan kangas on repeytynyt halki, kissa siihen ei ole koskenut, kunhan vanhuuttaan kulunut/räjähtänyt, toinen käsinoja on kerran lohjennut irti kun yksiössä asustaessamme siihen joskus nojasin päästäkseni pusutteluetäisyydelle). Vielä emme ole sitä raatsineet pois heittää, sillä jos toisen käsinojan järkyttävän tiukan mutterin irrottaisi ja ruuvit avaisi ja vaihtaisi päällikankaat, siitä saisi ihan hyvän tuolin, ja Hilukin on sfiihen hirveän kiintynyt, puskee sen säätövipuja ja makoilee sen päällä.

Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi on musiikki. Nimittäin meidän tekemä musiikki. Me ei olla mikään hupibändi, eikä meidän musiikin ole tarkoituskaan olla hauskaa. Jos jaksaa ajatella, näistä biiseistä löytyy aika helposti se yhteiskunnallinen merkitys. Puhun nimittäin Koko Perheen Hupimusikanteista. Linkin takaa löytyy neljä meidän vastikään Mikin studiossa äänitettyä biisiä, joita haluaisin nyt levittää kuuleviin korviin.

Niitä me varmaan huomenna hoilataan samalla kun koitetaan siivota kaikki turha alta pois ja hakea Feliway-haihdutin seinään tupruttelemaan.

Kesäilyä ja ruokablogeja

Mökkeilty on nyt yhden yön verran, Täplä saapuu tänne (jos kaikki menee hyvin) ensi viikon viikonloppuun mennessä ja listastakin on tehty muutamia juttuja, kuten grillailu (29.9, grilliribsejä ja maissia ja makkaraa kera perunasalaatin), (kaura)piparit (30.6.) ja pilvien bongailu (28.6.).

Eksyin aivan ihaniin ruokablogeihin taas, kuten Open Café, jossa Ope tekee ihan mielettömiä kakkuja ja muita herkkuja, joilla sain taas selaimeen sen pari sataa välilehteä. Kinuskikissan sivuja en edes uskalla avata kuin täyteosastolta (voi miksei minulla ole edes hitusen verran rahaa ja joku hyvä syy tehdä kakkua?) ja Ewelyn's Cakeheaven, haluaisin jo ryhtyä suunnittelemaan häitäni! Menneessä blogipiknikissä (se kuulostaa niin kivalta, että pitäisiköhän ryhtyä kehittelemään omia reseptejä että voisin olla ruokabloggaaja itsekin) oli osallistuneena ainakin Sorsanpaistaja ja Sillä Sipuli -blogien väkeä, joiden ihania, kuolan kielelle saavia herkkuja vatsa muristen olen katsonut kateellisena. Haaveena kahvila -blogin ihanat herkut saavat minut toivomaan, että joskus tuollaiseen kahvilaan pääsisin ja Pieni Vispiläkauppa, linkitän teille suoraan himoitsemani Limetortun, jotta edes joku saisi sellaista tehtyä, kun minä en nyt siihen juuri kykene.

Taikokaa jostain rahaa meille käydä tässä kuussa linnanmäellä, Korkeasaaressa, ehkä päivän verran Kotkan meripäivillä tai jossain muualla meren ranta-kaupungissa (Kotkan kaikki hotellit muuten veloittavat meripäivinä erikoiskalliita hintoja, taitaa olla hurja turistisesonki, ovat myös melko ääriään myöten täynnä.) ja kerran ostaa jotain jäätelöautosta. Muuten me ei laskujen ja vuokran jälkeen päästä kuin lintsille, niin että ruokaan riittäisi tarpeeksi rahaa koko kuulle ja reilusti yli puolet listan jutuista, jopa vesipyssyt, täytyy jättää hankkimatta ja tekemättä.

Pitkä päivä

Tänään menimme merkitsemään Mikin isän maiden tonttien rajoja. Pitkävartisia saappaita ei riittänyt minulle, joten olin aina viimeinen ja seisoin rajapyykillä huutelemassa, josko miehet raivaavat linjaa metsässä oikeaan suuntaan (minä hölmö kun en tajunnut ottaa edes pitkävartisia sukkia kun oli niin kuuma ja pitkissä housuissa olisin vain läkähtynyt) ja kuljin sitten raivattua linjaa seuraavalle rajapyykille kärpästen maalitauluksi. Onnistuin silti saamaan pari naarmua kinttuihini, mutta oudoin on jonkin kasvin (ei nokkonen ainakaan) ja hyttysmyrkkysuihkeen aiheuttama suuri punainen läntti jalkaani, joka ei mennyt edes uidessa pois.

Miehet tekivät hurjan työn linjoja raivatessaan, ja Mikin isän mökkisaarella meitä odottaa lisää työtä, kuten puusavottaa. Nämä työt ovat tosi hyviä, kun meillä ei ole kesätöitä Mikin kanssa ja Mikin isä tarvitsee apulaisia. Ja jos toinen saisikin kesätyön, toinen joutuisi olemaan yksin koko sen ajan ja se toinen maksamaan vuokran, ruuan ja laskut kovalla työllään ansaitsemillaan omilla rahoillaan.

Mikki jäi suoraan rannalla pois kotimatkalla ja minä hain kotoa pyyhkeet, omat uikkarit ja isoimman uimarenkaani ja sitten me uitiin ekaa kertaa kunnolla. Aurinko tosin meni pilveen just, kun saavuin rannalle, mutta se ei mua estänyt. Mikki tuli jo rannalle kun minä vielä menin monta kertaa uudestaan räpiköimään. Sitten kun mä tulin jo rannalle, oli ihan pakko jo lähteä sisään kun Mikki sinersi jo huulistaan ja hytisi pyyhkeensä alla märissä uimashortseissaan.

Me eilen tehtiin listaa hirveästi, kun aloin jo turhautua siitä, ettei eilisaamun uintireissu onnistunutkaan kun vesi oli liian kylmää. Oli aurinkoinen päivä, ja kaupasta tultuamme halusin jo taas ulos, ja kun Mikki pyysi levähtää hetken nyt sisällä, tein jo uutta listaa kohteilla kuten "ui edes kerran" ja "syö jäätelö". Mikki murahti ja otti listani, pisti kengät jalkaan ja kantoi minut kainalossaan pihalle tekemään listan juttuja. Suurin osa, mitä oisi voinut tehdä, olisi tarvinut jotain sisältä, joten päätimme tehdä vain sellaisia, mitä voimme.

Menimme katselemaan paikallisia nähtävyyksiä kuten Lintutarhaa ja Vesitornia, ja myöhemmin menemme pyörillä (tai veneellä, kun menemme saarelle) katsomme Tähtiniemen siltaa. Tämä oli siis listan pitkä kävelyretkikin. Kotimatkalla keinumme puistossa, ensimmäistä kertaa kirjoitettuani listan. Kotiin tultuamme keksimme salaisen tervehdyksen, joka ei varmaan kyllä koskaan saa käyttöä, sillä tuskin me ollaan niin kauan tai niin vähän erossa toisistamme, etteikö tervehdittäisi toisiamme juoksemalla halaamaan.


PS: Soitin tänään esylle ja kysyin Täplän kuulumisia. Nainen sanoi, että omistaja on hakenut pois. Olin hiukan surullinen, että ensin viikon se omistaja antoi sen juosta hädissään ulkona ja sitten yhtäkkiä haki vain pois.

Vähän ajan päästä huomasin, että Mikin kännykkään, josta soitin, oli tullut monta uutta puhelua; emme kuulleet niitä koska se oli ollut vahingossa äänettömällä. Huomaisin esyn numeron ja nainen pahoitteli, hän oli äsken katsonut väärää kansiota, Täplä oli siellä ja voi hyvin. Sillä on eläinlääkäriaika ja leikkaus (sitä ei oltu leikattu vielä), ja viikonloppuna sen voisi kuulemma hakea kotiin, sillä kukaan muu sitä tuskin kaipaa kun ei ole vielä tähän mennessäkään kaivannut.

Eli meille se on varattu ja viikonlopuksi sopivasti vaihtuu kuukausikin, niin on rahaakin ottaa uusi tulokas kunnolla vastaan. :) Täplä <3

Erilainen sipulipiirakka

Mikki tykkää hirveästi tekemästäni sipulipiirakasta, mutta tällä kertaa ajattelin käyttää hyväksi muusijauheesta tekemääni muusia, jota jäi melkoisen reilusti jääkaappiin. (Se ei jotenkin tipu meille ollenkaan.) Kokosin reseptin sen mukaan, mitä löytyi kaapista, tuli ostettua kaupasta sekä mitä eri resepteistä kokosin.

Erilainen sipulipiirakka

Pohja:
2 ½ dl vehnäjauhoja
100 g margariinia tai voita
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl perunasosetta (eli pussimuusia, voi käyttää valmiina tai jauheena, jolloin nestettä tulee lisätä)
(1 ½ dl vettä tai maitoa)

Täyte:
2 sipulia
400 g jauhelihaa
2 kananmunaa
1 dl maitoa (en ole ihan varma tästä, kaadoin kai mutu-tuntumalla suoraan purkista)

Nypi kuivat aineet ja voi muruseksi, ja lisää perunasose (jauhoa käytettäessä myös neste) ja sekoita huolellisesti. Laita taikina kulhossaan jääkaappiin vetäytymään sillä aikaa, kun teet täytteen.

Kuori ja pilko sipulit ja paista ne jauhelihan kanssa. Uuni kannattaa tässä vaiheessa jo laittaa lämpenemään 200-asteeseen. Jauhelihan ja sipulien kypsyttyä ja kulotettua sekoita makaronilaatikon munamaidon tyylinen seos ja sekoita se täytteeseen. Itse en jaksanut pestä erikseen uutta kulhoa, enkä ollut vielä laittanut taikinaa piirasvuokaan, joten rikoin munat ja kaadoin maidon suoraan paistinpannulle ja sekoitin.

Painele taikina vähän jauhotetuin käsin voideltuun piirasvuokaan (omani on 24 cm halkaisijaltaan) ja töki ympäriinsä haarukalla ilmareikiä. En ole vieläkään oppinut, että pohjasta kannattaa tehdä paksu myös keskeltä, eikä vain reunoilta. Kaada täyte piirasvuokaan ja siloita pinta (ei pakollista, mutta tällöin pinta ruskistuu nätisti eikä yksittäiset pinnalla olevat jauhelihat tai sipulit pääse palamaan). Uunin kuumettua laita piirakka uunin keskitasolle paistumaan noin 45 minuutiksi, kunnes täytteen pinta on saanut väriä ja taikinareuna on näyttää kiinteältä ja murealta.

Maistuu varmasti vielä seuraavana päivänäkin, kuten meillä, jossa se tänään kelpasi aamupalaksikin ennen rankkaa työpäivää ja hiukopalaksi kotiin tultua. Söimme piirakan niin suurella intohimolla, ettei siitä tullut otettua yhtään kuvaa.

Tapaus Täplä

Täplä, meidän saunan ikkunalaudalla.

Ostimme eilen Mikin kanssa kaupasta saippuakupla-puteleita, kolme, sillä kolme putelia sai kolmella eurolla kun yksittäin ne olisi olleet 1,50e. Mikki intti ja intti että halvemmaks tulee ja kuitenkin puhallellaan niitä hurjasti.

Kotiinpäästyämme sitten puhalleltiin parvekkeelta kilpaa saippuakuplia ja olin hakemassa olohuoneesta juuri kännykän ottaakseni kuvan listaani varten, että saippuakuplia ollaan puhalleltu, kun kävelytiellä parvekkeiden alapuolella kulki pieni, mustavalkoinen kissa, ilman pantaa. Hetkessä me päätettiin että nyt äkkiä ottamaan se kiinni ja juostiin pihalle. Jos se olisi ollut meidän karannut kissa, tottakai me haluttaisiin että joku sen ottaa turvaan. Varsinkin kun rassu oli niin sekava, että ellen olisi heilunut keskellä tietä sen perässä, olisi asuntovaunu voinut ajaa kylpylähotellilta sen päälle.

Täplä kulkee tiellä parvekkeiden alla. Seuraavaksi juostiin ulos hakemaan se turvaan.

Mikki haki Hilun häkin ja höppänä, kirkkaasti miukuva pikkukisu tuli puskemaan ja itkemään päin naamaa. Kelli yhtäkkiä keskellä tietä pari kertaa ja tuli sitten takaisin puskemaan. Napattiin se kiinni ja laitettiin koppaan odottaen hurjaa veristä sotaa (kuten Hilun kanssa sai joskus tapella sitä kantokoppaan kun vietiin se Mikin äidille hoitoon Kuopion-reissun ajaksi), mutta sellaista ei tullutkaan. Raasu on varmaan niin nuori vielä, ettei se osannut tapella takaisin, tai viitsinyt, jos se on niin sosiaalinen.

Tai, kuten kotona se saunaan ja kylppäriin päästettyämme huomattiin, hirveän väsynyt ja nälkäinen. Parin tunnin välein me käytiin sitä illalla kattomassa, se on ihan väsy ja miukuu ja sähähtäää ja miukuu taas, mutta ei näytä siltä, että pelkäisi, korvat ei ole luimussa eikä karvat pystyssä. Se haistaa kättä jos sitä sille tarjoaa, puskee otsaansa käteen hurjasti, ulvoo ja murisee, miukuu taas ja puskee lisää.

Täplän naamatäplät.

Märkää ruokaa se söi kaksi kupillista kerralla kun me sitä sille tarjottiin, kuivaraksut kävi kaupaksi yön aikana ja yhden kupillisen märkää se hotkaisi taas aamulla. Me nimettiin se Täpläksi, näin meidän kesken.

Mikki kävi illalla vielä ulkona katselemassa, josko kukaan olisi Täplää huhuilemassa tai kaipaamassa. Parvekkeella olevat ihmiset sekä jalankulkijat kertovat sitä nähneensä jo useamman päivän ajan. Joko sen on joku päästänyt "ulkoilemaan" kaupunkialueella liikenteen sekaan vastuuttomana, ilman pantaa, ilman valvontaa, tai sitten se on joltain karannut.

Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksestä tulee joku hakemaan Täplän yhdeltä. Me haluttaisiin hirveästi tietää, mitä sille käy ja mitä eläinlääkäri sanoo (se ei ole käynyt kertaakaan hiekkalaatikolla, kerran käväs kykkimässä mutta nousi samantien pois) ja jos sitä ei kukaan kaipaa, niin voisiko sen varata, että me voitaisiin Täplästä pitää huolta.

Hilu oli aluksi vähän loukkaantunut, mutta kun tajuttiin antaa niiden tuijotella toisiaan saunan oven ikkunasta, Hilu on vähän rauhoittuneempi (ja sitäpaitsi, se saa täällä kulkea vapaasti ja saa meidän paijauksia kokoajan ettei stressaisi enempää kuin tarvis) ja Täplä on ollut niin väsynyt, että on saunan ikkunalaudaltaan vain sähissyt pienesti ja ulvonut Hilulle ennenkuin on nukahtanut väsymyksestä. Hilu on rohkaistunut hurjasti siitä pienestä arasta kissasta, joka eli ensimmäiset päivät sohvan alla.

Aamulla kävi mielessä, että entä jos sillä on tosiaan kipuja jossain, vaikka joku suolitukos, ja se ulvoo siksi, että sattuu.

Toivottavasti tiedetään pian lisää.

Saippuakupliakin puhalleltiin. Yksi asia listalta pois.

// 12:52 Täplä lähti nyt pois. Se ei sen eläinsuojeluyhdistyksen naisenkaan kanssa osannut päättää että onko se vihainen vai kiltti, kun sähisi ja huitoakin yritti, mutta puski ja antoi silitellä. Kerrottiin että meillä on ikkunat turvallisesti pienimmällä eikä niistä pääsis kisut ulos itekseen. Siellä on kuulemma paljon tullut nyt kissoja kun ihmiset tuulettelee helteillä. Ja ilmaistiin kiintymyksemme ja kiinnostuksemme.

Vähäsen likainen se oli, ollut varmaan jo kauan karkuteillä ja punkkejakin tunnusteli se nainen siinä. (Me ei uskallettu sitä kauheammin silitellä kun se oli niin päättämätön.) Se arveli tytöksi, mutta Hilu on sen edellisenkin tytön kanssa tullut loppujen lopuksi toimeen. 15 päivää nyt ootellaan ja saadaan soitella kuulemma perään.

Hilu tunki vielä makkarista sitä tervehtimään häntä pörheänä. Sähisivät vähän, mutta sitten Hilu rauhoittui ja jäi kattomaan. Täplä määki kantokopassaan surkeana.

Tule pian takaisin Täplä, varastit paikan meidän sydämistä ihan salaa.

Listan ensimmäinen kohta suoritettu ja heräteostelijoiden kauppakassit

Meidän aarteet. Ihan ylimpänä on Mikin siskontytön mulle piirtämä kuva, jossa on minä. Se on ihana. Siis molemmat, tyttö ja kuva.

Lauantaina otettiin Mikin suunnaksi Lahti ja mentiin katselemaan (heti, kun jaksoimme nousta, aamuherätyksen piipittäessä jo kolmatta kertaa).

Aiemmin heräteostettiin Playstation Moven starttipaketti, jossa tuli Eyetoy-kamera ja Move-ohjain ja DEMOJA peleistä, mitä Movelle voi ostaa. Olin demoihin vähän pettynyt, sillä Wiihin verrattuna, jossa aloitus-paketin konsoleiden ja MOLEMPIEN ohjaimien mukana tuli vieläpä ihan oikea peli, jolla on tarkoitus tappaa aikaa, opetella ohjainten käyttö ja pelata ihan iloksi ja tilastojen vuoksi. Toisaalta Wii on ihan oma konsolinsa ja Move vain kolmoseen tarkoitettu lisäosa, kuten Kinect on Xbox 360:lle, joten niillä on kai sitten oikeus rahastaa.

Ja vähän rahastuksen makuahan tässä on haistettavissa, sillä pelit maksavat järjettömästi, navigaatio-ohjain (eli se, mitä pidetään toisessa kädessä) yhtä hurjasti ja toinen pari ohjaimia lähenee loppusummaltaan satasta. Uh. Toisaalta oli minun vuoroni saada joku pitkään himoitsemani peli, ja tätä Moven starttipakettia, tanssimattoa pleikalle ja Move-pohjaista Zumba-peliä olinkin jo pitkään katsellut. Ja Mikkikin sai Rock Band 3:sensa viimein, joten "minun vuoro, minun vuoro!"

Jokatapauksessa, muutamat pelit ovat nyt alennuksessa ja vain 20e (uskokaa, tämä on alennushinta) ja demopeleistä olin ihastunut tähän Start The Party!:yn. (Toinen olisi ollut TV Superstars, mutta sitä ei näy missään kaupassa Suomessa.) Olisin ehkä toivonut siihen vielä hitusen enemmän pelitasoja. Oon kai hitusen liian vanha. Se on silti tosi kiva peli.

Sitten me löydettiin levykauppoja. "Levyjä!" "Tääl on tätä!" "Ou jee, kato tätä!" "Tää me otetaan!" "Mennään seuraavaan kauppaan." - "Levyjä!" Meillä on nyt cdnä Whitesnaken Slide It In ja Come An' Get It, Led Zeppelinin ensimmäinen, Foreignerin ensimmäinen ja Eaglesin Hotel California. Aiemmin me ollaan bongattu tälle kuulle jo Black Sabbathin ensimmäinen ja minä ostin Deep Purplen Burnin erikoispainoksen, sillä siinä laulaa David Coverdale (<3!).

Levyjä! Uusimmat ostokset. Meinattiin ostaa divarista vielä Whitesnaken Trouble c-kasettina, mutta sitten tyydyttiin näihin. Whitesnakea löytyi sieltä vinyyleinä, niin voitte arvata että oli hankalaa valita.

Ja itse otsikon asiaan. Sain ensimmäisen asian tehtyä listasta: kauneushoidon. Mikki rauhoitteli kun aloin jo stressaamaan listastani, ettei ikinä saada niitä tehtyä, ettei ikinä päästä niihin muihin paikkoihin, ja ettei ikinä paista enää aurinko eikä ikinä ikinä ikinä pääse uimaan kun aina on pilvistä tai sataa tai tuulee. Sitten se valkkasi mulle listasta tekemisen ja se tekeminen oli sitten kasvohoito kurkkuviipaleineen silmien päällä, jalkakylpy ja pedikyyri ja manikyyri kynsien lakkaamisineen.

Laitan kuvia huomenna, nyt menen katsomaan Mikin kanssa Conan Barbaarin. Heipsulivei.


//EDIT: Laitoin jo kuvia, mutta se ainoa kuva, jossa odotan kynsilakan kuivumista kurkunviipaleet silmilläni ja tikkari suussa ei ole julkaisukelpoista, että pitää nyt vaan uskoa mun sanaan että tein sen.

PS: Conan Barbaari oli hyvä. Naurettiin varmaan naapurit hereille kun se hoopo naureskeli eikä kattonu eteensä ja törmäs kameliin, suuttu sille kamelille ja mottas sitä päähän niin kovaa että se kameli kaatus. Arska osaa kyllä. Sille on kuulemma jatko-osa, varmaankin katsomme sen pian.

Laitilan sitruunasoodaa löytyi tölkki. En tiennyt että voi olla pahaakin sitruunalimsaa. Nyt tiedän. Laitilan Greippijuoma (pullossa) on kyllä ihan parasta <3.