Kotiintuloaika ja vastuullinen nuori

Satuin nyt yömyöhään lukemaan kaikenlaista Mikin outoa ihottumaa googlettaessa, ja tapani mukaan, päädyttyäni jollekin vauva/perhe/kaksplus-foorumille, avaan kaikki ajankohtaiset keskustelut ja pällistelen sitä, mitä ihmiset siellä oikein sanovat. Luen joskus otteita ääneen Mikille äänensävyäni muuttaen suhteessa kommentoijan sanomiseen.

Meitä alkoi kiukuttamaan ja kiehuttamaan tämä keskustelu, jossa äiti kirjoittaa 17-vuotiaan tyttärensä kotiintuloaikojen olevan viikolla klo 8 ja viikonloppuna klo 9. Vaikka tytär, johon äiti luottaa, joka ei juo eikä polta, sanoo käyvänsä vain ystävillään, kotiintuloajoista on kränää.

Ymmärrän että jotain kränää voi tuollaisessa tilanteessa olla, jos toiset ystävät saavat olla ulkona myöhempään. Jos kyläily kuitenkin on niin pitkäkestoinen, tai niin myöhään illalla, eikö olisi helpompaa jäädä yöksi vanhempien luvalla ja suostumuksella? Tai oikeasti vain lähteä kylään aiemmin, ja ihmisten aikoihin kotiin ja jättää ystäväperheen vanhemmatkin oman perheensä pariin rauhoittumaan iltatoimiinsa ja nukkumaanmenoon.

Tälläinen tietääkseni kuuluu jonkun etiketin mukaan ihan hyvään käytökseenkin, ei siellä kyläpaikassa kupata kuin ottolapsi, syödä kaapit tyhjiksi ja riehua nuorison kanssa, vaikka koko perhe kävisikin myöhään nukkumaan. Ei edes kahdeksantoista-vuotiaana, ei silloin, kun asutaan vielä vanhemmilla. Eikä sekään ole oikein, että kyläpaikan vanhemmat eivät ole koskaan kotona, ja nuoret saavat tehdä mitä huvittaa (alkoholikokeilut ja muiden paheiden opettelu), tai että ystävä asuu omassa yksiössään ja siten ei välitä kotona opituista säännöistä "hurjan kiehtovan opiskelija-elämän" ollessa "kivempaa", kun voi rellestää yömyöhään.

Kommentoijat ovat sitä mieltä, että tuollaiset kotiintuloajat ovat teinille vain "kiusaamista" ja että ketjun aloittaja on liian tiukka, ja tytär varmasti heti kahdeksantoista täytettyään muuttaa pois kotoa ja lähtee käymään baareissa ja juominen lähtee käsistä. Äidin mahtavat käskyt ja säännöt, jotka kuulemma vain pönkittävät vanhemman auktoriteettiä, eikä nuori opi ottamaan vastuuta itsestään, jos rajat ovat liian tiukat. Kommentoijien teinit saavat saapua kotiin 02-03, ja käyvät ilmoittautumassa vanhemmilleen tai tekstaavat, jos jäävät yöksi, ja nämä ajat ovat sekä viikolla että viikonloppuisin.

Minä ja Mikki kihisimme melkein kiukusta tätä tekstiä lukiessamme ja pyörittelimme silmiämme. Ilmeisesti jossain 90-luvun alussa suurin osa vanhemmista lakkasi välittämästä ja suojelemasta lapsiaan rajoin ja elämään hälläväliä-elämäntapaa. Lapset keksikööt itse miten elämä toimii, riekkukoot kenen tahansa vaan kanssa missä vain vaikka päivät ja yöt läpeen. Sitten ollaan vihaisia kun koulusta otetaan yhteyttä häiriökäyttäytymisestä ja huonoista numeroista, niistä huudetaan ja luodaan paineita lapselle, joka koulujutut tyydyttävästi suoritettuaan saa tehdä jälleen mitä huvittaa. Tällä lapset ilmeisesti oppivat sitä "vastuunottoa itsestään ja omista teoistaan."

MILLOIN siitä on tullut hyväksytty totuus, että vastuullinen nuori viettäisi yönsä kolmeen asti baareissa, vieläpä viikolla? (Usein vieläpä ala-ikäisenä, tai sitten juomiset tapahtuvat jossain läheisessä metsässä tai vähät välittävien vanhempien omaavan ystävän kotona, yleensä vanhemmilta varastetuilla, täysi-ikäisten kaverien tuomilla tai vielä kauheampaa, vanhempien nuorille varta vasten ostetuilla juomilla.) Eikö vastuullinen nuori ole se, joka ilmoittaa menemisistään, päivin ja öin, joka sopii yhdessä kotiintuloajat ja tulee kotiin ajoissa jätettyään kyläpaikan asumiston iltarauhaansa? Eikö vastuullisen nuoren yö kuuluisi olla nukkumista varten, että seuraavana päivänä jaksaisi herätä ja keskittyä koulua ja opiskeluja varten? Opiskeluhan on vielä silloin nuoren työ, ja tällöin yksi tärkeimmistä asioista, johon hänen kuuluisi käyttää aikaansa. Eikö vastuullinen nuori osaa sopia tapaamisensa päiväsaikaan ja hoitaa sosiaalista elämäänsä muutoin kuin kuppaamalla yömyöhään jossain kaupungilla pimeässä? Eikö nuori ole vastuullinen silloin, kun hän pystyy täysi-ikäisenä hoitamaan asiansa, maksamaan laskunsa, pitämään itsestään huolta ja on kykeneväinen hommaamaan ja muuttamaan omaan asuntoon?

Minua kauhistutti tälle paikkakunnalle muuttaessani ja ensimmäistä kertaa kunnon ystäviä saatuani (sellaisia, jotka kutsuivat minut kotiinsakin) huomata, että on ihan okei antaa lasten jo siinä viidentoista ikävuoden paikkeilla antaa maistella kaikenlaista siidereistä kaljoihin, tietenkin vanhempien valvovan silmän alla, kohtuudella. Viikonlopuksi vielä ala-ikäiselle ostetaan viikonloppujuomat ihan pyynnöstä. "Isä, mä haluisin kuus lonkeroa, meen kaverille yöks ja siellä on juhlat ja me nostetaan kuppia."

Viine vuonna täysi-ikäisyyden saavutettuaan kaikki nämä niinsanotut ystävät hylkäsivät minut, sillä minähän en juo, enkä jaksa todellakaan riekkua tuntemattomien seurassa iltakuuden aikaan jo nousuhumalassa olevien känni-ääliöiksi muuttuneiden, suurimmaksi osaksi puolituntemattomien ihmisten seurassa yömyöhään. Jopa eräs ystävistäni, joka väitti juovansa mieluummin maitoa kuin alkoholia (hän on myös laktoosi-intolerantikko, ja tarkoitti normaalimaitoa ihan kuvastaakseen sitä oloa ja mielentilaa, mihin hän juomista vertasi) näissä juhlissa pitkään viihdyttyään alkoi juomaan. "No täytyyhän sitä, kun nää muutkin aina. Sitä paitsi, en mä juo kun näitä mitkä on hyvänmakuisia, nää on aika kalliita niin ei mun tarvi näitä niin paljon ostaa." Mielessäni hänen uskottavuutensa romahti täysin. Olin aina pitänyt häntä kaverina, joka pysyisi periaatteensa takana, eikä sortuisi ryhmän painostuksesta.

Tämän vuoden tammikuussa nämä ihmiset lakkasivat lopulta pitämästä minuun yhteyttä, sillä en jaksanut istua enää vanhan tapani mukaan "mesessä", odottamassa, että jollain olisi minulle asiaa, jota hän puhuu siksi, ettei hänellä olisi tylsää koneen äärellä. Jos heillä olisi minulle asiaa, he kutsuisivat minut päiväsaikaan ja selvinpäin kylään tai soittaisivat minulle. En ole lakannut olemasta, vaikka joku kuvake ei olekaan ollut vuoteen online-tilassa. Teillä oli vielä minun kännykkänumeroni, ja koulussakin tapasimme.

Ystävänpäivänä paras ystäväni edellisestä kaupungista kutsui minut taas "kupin nostajaisiin", ihan vain siksi, etten valittaisi siitä, ettei minua kutsuta minnekään. Kävi ilmi, että tämä ystäväni on käynyt kotikaupungissani melkein joka viikonloppu juhlissa näiden muiden "ystävieni" kanssa, muttei ollut ottanut minuun niillä kerroilla yhteyttä, sillä lähti juhlien jälkeen, seuraavana päivänä krapulansa nukuttuaan kotiinsa. Välini ovat etääntyneet ystävästäni paljon, sillä minusta tuntuu ettei hänellä ole aikaa eikä kiinnostusta enää minun jutuilleni, liian lapsellisille jutuilleni (kuten roolipelit tai larppaaminen, ihan oikein pelejen pelaaminen, metsässä samoaminen ja hyppeleminen, jopa keinuminen), liian aikuismaisille jutuilleni (kahvittelut, perhe-elämän aloittaminen, musiikin sävellys ja muun kuin klubeissa soivan jumputukset kuuntelu). Tuntuu että minun ei pidä odottaakaan uusia ystäviä ennenkuin joskus lähellä kolmeakymmentä, jolloin ehkä, ikäistemme elämäntavat ovat juomisesta ja bilettämisestä vähän rauhoittuneet ja asettuneet aloilleen, ja heitä alkaa kiinnostamaan muutkin asiat elämässä.

Eivät tietenkään kaikki ikäisemme nuoret juo tai rellestä öisin ulkona, mutta niitä on kuitenkin jonkin verran. Vähän kauhistuttaa niiden nuorten puolesta, jotka vanhempiensa luvalla saavat hiipparoida missä haluavat öisin. Kuitenkin öisin juuri kauheita asioita tapahtuu ja iltaisin on helpompi ajautua vääränlaiseen seuraan, joten kotiintuloajat ovat lasten suojelua pahaa vastaan.

Odottavan aika on pitkä

Pelästyin hiukan, kun Täplän kuva oli otettu esyn löytyneiden sivulta. Soitin sinne ja puhelimeen vastannut nainen tunnisti minut jo äänestä. "Kyllä se Täplä täällä on vielä, hyvin voi ja pitää hassua ääntään."

Huomenna Täplällä on edessä leikkaus ja eläinlääkärin tarkistus ja jos siellä todetaan mitään erityistä, meille soitellaan sieltä. Oli muuten hauska, että jopa Täplän kuva oli nimetty sillä nimellä, ja mukavat esyn naisetkin ovat meille ihan Täplästä puhuneet. Se vaan on niin Täplän oloinen. Sellainen asenne-neitonen.

Huomenna on myös meillä suuri valmistautumisen päivä, sillä jos kaikki menee hyvin, voisimme hakea Täplän kotiin jo torstaina. Sitä ennen on kuitenkin syytä tehdä suursiivous ja raivata esimerkiksi Mikin vanha rullatuoli roskiin tai jonnekin muualle keskeltä eteistä (istuinosan kangas on repeytynyt halki, kissa siihen ei ole koskenut, kunhan vanhuuttaan kulunut/räjähtänyt, toinen käsinoja on kerran lohjennut irti kun yksiössä asustaessamme siihen joskus nojasin päästäkseni pusutteluetäisyydelle). Vielä emme ole sitä raatsineet pois heittää, sillä jos toisen käsinojan järkyttävän tiukan mutterin irrottaisi ja ruuvit avaisi ja vaihtaisi päällikankaat, siitä saisi ihan hyvän tuolin, ja Hilukin on sfiihen hirveän kiintynyt, puskee sen säätövipuja ja makoilee sen päällä.

Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi on musiikki. Nimittäin meidän tekemä musiikki. Me ei olla mikään hupibändi, eikä meidän musiikin ole tarkoituskaan olla hauskaa. Jos jaksaa ajatella, näistä biiseistä löytyy aika helposti se yhteiskunnallinen merkitys. Puhun nimittäin Koko Perheen Hupimusikanteista. Linkin takaa löytyy neljä meidän vastikään Mikin studiossa äänitettyä biisiä, joita haluaisin nyt levittää kuuleviin korviin.

Niitä me varmaan huomenna hoilataan samalla kun koitetaan siivota kaikki turha alta pois ja hakea Feliway-haihdutin seinään tupruttelemaan.

Kesäilyä ja ruokablogeja

Mökkeilty on nyt yhden yön verran, Täplä saapuu tänne (jos kaikki menee hyvin) ensi viikon viikonloppuun mennessä ja listastakin on tehty muutamia juttuja, kuten grillailu (29.9, grilliribsejä ja maissia ja makkaraa kera perunasalaatin), (kaura)piparit (30.6.) ja pilvien bongailu (28.6.).

Eksyin aivan ihaniin ruokablogeihin taas, kuten Open Café, jossa Ope tekee ihan mielettömiä kakkuja ja muita herkkuja, joilla sain taas selaimeen sen pari sataa välilehteä. Kinuskikissan sivuja en edes uskalla avata kuin täyteosastolta (voi miksei minulla ole edes hitusen verran rahaa ja joku hyvä syy tehdä kakkua?) ja Ewelyn's Cakeheaven, haluaisin jo ryhtyä suunnittelemaan häitäni! Menneessä blogipiknikissä (se kuulostaa niin kivalta, että pitäisiköhän ryhtyä kehittelemään omia reseptejä että voisin olla ruokabloggaaja itsekin) oli osallistuneena ainakin Sorsanpaistaja ja Sillä Sipuli -blogien väkeä, joiden ihania, kuolan kielelle saavia herkkuja vatsa muristen olen katsonut kateellisena. Haaveena kahvila -blogin ihanat herkut saavat minut toivomaan, että joskus tuollaiseen kahvilaan pääsisin ja Pieni Vispiläkauppa, linkitän teille suoraan himoitsemani Limetortun, jotta edes joku saisi sellaista tehtyä, kun minä en nyt siihen juuri kykene.

Taikokaa jostain rahaa meille käydä tässä kuussa linnanmäellä, Korkeasaaressa, ehkä päivän verran Kotkan meripäivillä tai jossain muualla meren ranta-kaupungissa (Kotkan kaikki hotellit muuten veloittavat meripäivinä erikoiskalliita hintoja, taitaa olla hurja turistisesonki, ovat myös melko ääriään myöten täynnä.) ja kerran ostaa jotain jäätelöautosta. Muuten me ei laskujen ja vuokran jälkeen päästä kuin lintsille, niin että ruokaan riittäisi tarpeeksi rahaa koko kuulle ja reilusti yli puolet listan jutuista, jopa vesipyssyt, täytyy jättää hankkimatta ja tekemättä.

Pitkä päivä

Tänään menimme merkitsemään Mikin isän maiden tonttien rajoja. Pitkävartisia saappaita ei riittänyt minulle, joten olin aina viimeinen ja seisoin rajapyykillä huutelemassa, josko miehet raivaavat linjaa metsässä oikeaan suuntaan (minä hölmö kun en tajunnut ottaa edes pitkävartisia sukkia kun oli niin kuuma ja pitkissä housuissa olisin vain läkähtynyt) ja kuljin sitten raivattua linjaa seuraavalle rajapyykille kärpästen maalitauluksi. Onnistuin silti saamaan pari naarmua kinttuihini, mutta oudoin on jonkin kasvin (ei nokkonen ainakaan) ja hyttysmyrkkysuihkeen aiheuttama suuri punainen läntti jalkaani, joka ei mennyt edes uidessa pois.

Miehet tekivät hurjan työn linjoja raivatessaan, ja Mikin isän mökkisaarella meitä odottaa lisää työtä, kuten puusavottaa. Nämä työt ovat tosi hyviä, kun meillä ei ole kesätöitä Mikin kanssa ja Mikin isä tarvitsee apulaisia. Ja jos toinen saisikin kesätyön, toinen joutuisi olemaan yksin koko sen ajan ja se toinen maksamaan vuokran, ruuan ja laskut kovalla työllään ansaitsemillaan omilla rahoillaan.

Mikki jäi suoraan rannalla pois kotimatkalla ja minä hain kotoa pyyhkeet, omat uikkarit ja isoimman uimarenkaani ja sitten me uitiin ekaa kertaa kunnolla. Aurinko tosin meni pilveen just, kun saavuin rannalle, mutta se ei mua estänyt. Mikki tuli jo rannalle kun minä vielä menin monta kertaa uudestaan räpiköimään. Sitten kun mä tulin jo rannalle, oli ihan pakko jo lähteä sisään kun Mikki sinersi jo huulistaan ja hytisi pyyhkeensä alla märissä uimashortseissaan.

Me eilen tehtiin listaa hirveästi, kun aloin jo turhautua siitä, ettei eilisaamun uintireissu onnistunutkaan kun vesi oli liian kylmää. Oli aurinkoinen päivä, ja kaupasta tultuamme halusin jo taas ulos, ja kun Mikki pyysi levähtää hetken nyt sisällä, tein jo uutta listaa kohteilla kuten "ui edes kerran" ja "syö jäätelö". Mikki murahti ja otti listani, pisti kengät jalkaan ja kantoi minut kainalossaan pihalle tekemään listan juttuja. Suurin osa, mitä oisi voinut tehdä, olisi tarvinut jotain sisältä, joten päätimme tehdä vain sellaisia, mitä voimme.

Menimme katselemaan paikallisia nähtävyyksiä kuten Lintutarhaa ja Vesitornia, ja myöhemmin menemme pyörillä (tai veneellä, kun menemme saarelle) katsomme Tähtiniemen siltaa. Tämä oli siis listan pitkä kävelyretkikin. Kotimatkalla keinumme puistossa, ensimmäistä kertaa kirjoitettuani listan. Kotiin tultuamme keksimme salaisen tervehdyksen, joka ei varmaan kyllä koskaan saa käyttöä, sillä tuskin me ollaan niin kauan tai niin vähän erossa toisistamme, etteikö tervehdittäisi toisiamme juoksemalla halaamaan.


PS: Soitin tänään esylle ja kysyin Täplän kuulumisia. Nainen sanoi, että omistaja on hakenut pois. Olin hiukan surullinen, että ensin viikon se omistaja antoi sen juosta hädissään ulkona ja sitten yhtäkkiä haki vain pois.

Vähän ajan päästä huomasin, että Mikin kännykkään, josta soitin, oli tullut monta uutta puhelua; emme kuulleet niitä koska se oli ollut vahingossa äänettömällä. Huomaisin esyn numeron ja nainen pahoitteli, hän oli äsken katsonut väärää kansiota, Täplä oli siellä ja voi hyvin. Sillä on eläinlääkäriaika ja leikkaus (sitä ei oltu leikattu vielä), ja viikonloppuna sen voisi kuulemma hakea kotiin, sillä kukaan muu sitä tuskin kaipaa kun ei ole vielä tähän mennessäkään kaivannut.

Eli meille se on varattu ja viikonlopuksi sopivasti vaihtuu kuukausikin, niin on rahaakin ottaa uusi tulokas kunnolla vastaan. :) Täplä <3

Erilainen sipulipiirakka

Mikki tykkää hirveästi tekemästäni sipulipiirakasta, mutta tällä kertaa ajattelin käyttää hyväksi muusijauheesta tekemääni muusia, jota jäi melkoisen reilusti jääkaappiin. (Se ei jotenkin tipu meille ollenkaan.) Kokosin reseptin sen mukaan, mitä löytyi kaapista, tuli ostettua kaupasta sekä mitä eri resepteistä kokosin.

Erilainen sipulipiirakka

Pohja:
2 ½ dl vehnäjauhoja
100 g margariinia tai voita
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl perunasosetta (eli pussimuusia, voi käyttää valmiina tai jauheena, jolloin nestettä tulee lisätä)
(1 ½ dl vettä tai maitoa)

Täyte:
2 sipulia
400 g jauhelihaa
2 kananmunaa
1 dl maitoa (en ole ihan varma tästä, kaadoin kai mutu-tuntumalla suoraan purkista)

Nypi kuivat aineet ja voi muruseksi, ja lisää perunasose (jauhoa käytettäessä myös neste) ja sekoita huolellisesti. Laita taikina kulhossaan jääkaappiin vetäytymään sillä aikaa, kun teet täytteen.

Kuori ja pilko sipulit ja paista ne jauhelihan kanssa. Uuni kannattaa tässä vaiheessa jo laittaa lämpenemään 200-asteeseen. Jauhelihan ja sipulien kypsyttyä ja kulotettua sekoita makaronilaatikon munamaidon tyylinen seos ja sekoita se täytteeseen. Itse en jaksanut pestä erikseen uutta kulhoa, enkä ollut vielä laittanut taikinaa piirasvuokaan, joten rikoin munat ja kaadoin maidon suoraan paistinpannulle ja sekoitin.

Painele taikina vähän jauhotetuin käsin voideltuun piirasvuokaan (omani on 24 cm halkaisijaltaan) ja töki ympäriinsä haarukalla ilmareikiä. En ole vieläkään oppinut, että pohjasta kannattaa tehdä paksu myös keskeltä, eikä vain reunoilta. Kaada täyte piirasvuokaan ja siloita pinta (ei pakollista, mutta tällöin pinta ruskistuu nätisti eikä yksittäiset pinnalla olevat jauhelihat tai sipulit pääse palamaan). Uunin kuumettua laita piirakka uunin keskitasolle paistumaan noin 45 minuutiksi, kunnes täytteen pinta on saanut väriä ja taikinareuna on näyttää kiinteältä ja murealta.

Maistuu varmasti vielä seuraavana päivänäkin, kuten meillä, jossa se tänään kelpasi aamupalaksikin ennen rankkaa työpäivää ja hiukopalaksi kotiin tultua. Söimme piirakan niin suurella intohimolla, ettei siitä tullut otettua yhtään kuvaa.

Tapaus Täplä

Täplä, meidän saunan ikkunalaudalla.

Ostimme eilen Mikin kanssa kaupasta saippuakupla-puteleita, kolme, sillä kolme putelia sai kolmella eurolla kun yksittäin ne olisi olleet 1,50e. Mikki intti ja intti että halvemmaks tulee ja kuitenkin puhallellaan niitä hurjasti.

Kotiinpäästyämme sitten puhalleltiin parvekkeelta kilpaa saippuakuplia ja olin hakemassa olohuoneesta juuri kännykän ottaakseni kuvan listaani varten, että saippuakuplia ollaan puhalleltu, kun kävelytiellä parvekkeiden alapuolella kulki pieni, mustavalkoinen kissa, ilman pantaa. Hetkessä me päätettiin että nyt äkkiä ottamaan se kiinni ja juostiin pihalle. Jos se olisi ollut meidän karannut kissa, tottakai me haluttaisiin että joku sen ottaa turvaan. Varsinkin kun rassu oli niin sekava, että ellen olisi heilunut keskellä tietä sen perässä, olisi asuntovaunu voinut ajaa kylpylähotellilta sen päälle.

Täplä kulkee tiellä parvekkeiden alla. Seuraavaksi juostiin ulos hakemaan se turvaan.

Mikki haki Hilun häkin ja höppänä, kirkkaasti miukuva pikkukisu tuli puskemaan ja itkemään päin naamaa. Kelli yhtäkkiä keskellä tietä pari kertaa ja tuli sitten takaisin puskemaan. Napattiin se kiinni ja laitettiin koppaan odottaen hurjaa veristä sotaa (kuten Hilun kanssa sai joskus tapella sitä kantokoppaan kun vietiin se Mikin äidille hoitoon Kuopion-reissun ajaksi), mutta sellaista ei tullutkaan. Raasu on varmaan niin nuori vielä, ettei se osannut tapella takaisin, tai viitsinyt, jos se on niin sosiaalinen.

Tai, kuten kotona se saunaan ja kylppäriin päästettyämme huomattiin, hirveän väsynyt ja nälkäinen. Parin tunnin välein me käytiin sitä illalla kattomassa, se on ihan väsy ja miukuu ja sähähtäää ja miukuu taas, mutta ei näytä siltä, että pelkäisi, korvat ei ole luimussa eikä karvat pystyssä. Se haistaa kättä jos sitä sille tarjoaa, puskee otsaansa käteen hurjasti, ulvoo ja murisee, miukuu taas ja puskee lisää.

Täplän naamatäplät.

Märkää ruokaa se söi kaksi kupillista kerralla kun me sitä sille tarjottiin, kuivaraksut kävi kaupaksi yön aikana ja yhden kupillisen märkää se hotkaisi taas aamulla. Me nimettiin se Täpläksi, näin meidän kesken.

Mikki kävi illalla vielä ulkona katselemassa, josko kukaan olisi Täplää huhuilemassa tai kaipaamassa. Parvekkeella olevat ihmiset sekä jalankulkijat kertovat sitä nähneensä jo useamman päivän ajan. Joko sen on joku päästänyt "ulkoilemaan" kaupunkialueella liikenteen sekaan vastuuttomana, ilman pantaa, ilman valvontaa, tai sitten se on joltain karannut.

Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksestä tulee joku hakemaan Täplän yhdeltä. Me haluttaisiin hirveästi tietää, mitä sille käy ja mitä eläinlääkäri sanoo (se ei ole käynyt kertaakaan hiekkalaatikolla, kerran käväs kykkimässä mutta nousi samantien pois) ja jos sitä ei kukaan kaipaa, niin voisiko sen varata, että me voitaisiin Täplästä pitää huolta.

Hilu oli aluksi vähän loukkaantunut, mutta kun tajuttiin antaa niiden tuijotella toisiaan saunan oven ikkunasta, Hilu on vähän rauhoittuneempi (ja sitäpaitsi, se saa täällä kulkea vapaasti ja saa meidän paijauksia kokoajan ettei stressaisi enempää kuin tarvis) ja Täplä on ollut niin väsynyt, että on saunan ikkunalaudaltaan vain sähissyt pienesti ja ulvonut Hilulle ennenkuin on nukahtanut väsymyksestä. Hilu on rohkaistunut hurjasti siitä pienestä arasta kissasta, joka eli ensimmäiset päivät sohvan alla.

Aamulla kävi mielessä, että entä jos sillä on tosiaan kipuja jossain, vaikka joku suolitukos, ja se ulvoo siksi, että sattuu.

Toivottavasti tiedetään pian lisää.

Saippuakupliakin puhalleltiin. Yksi asia listalta pois.

// 12:52 Täplä lähti nyt pois. Se ei sen eläinsuojeluyhdistyksen naisenkaan kanssa osannut päättää että onko se vihainen vai kiltti, kun sähisi ja huitoakin yritti, mutta puski ja antoi silitellä. Kerrottiin että meillä on ikkunat turvallisesti pienimmällä eikä niistä pääsis kisut ulos itekseen. Siellä on kuulemma paljon tullut nyt kissoja kun ihmiset tuulettelee helteillä. Ja ilmaistiin kiintymyksemme ja kiinnostuksemme.

Vähäsen likainen se oli, ollut varmaan jo kauan karkuteillä ja punkkejakin tunnusteli se nainen siinä. (Me ei uskallettu sitä kauheammin silitellä kun se oli niin päättämätön.) Se arveli tytöksi, mutta Hilu on sen edellisenkin tytön kanssa tullut loppujen lopuksi toimeen. 15 päivää nyt ootellaan ja saadaan soitella kuulemma perään.

Hilu tunki vielä makkarista sitä tervehtimään häntä pörheänä. Sähisivät vähän, mutta sitten Hilu rauhoittui ja jäi kattomaan. Täplä määki kantokopassaan surkeana.

Tule pian takaisin Täplä, varastit paikan meidän sydämistä ihan salaa.

Listan ensimmäinen kohta suoritettu ja heräteostelijoiden kauppakassit

Meidän aarteet. Ihan ylimpänä on Mikin siskontytön mulle piirtämä kuva, jossa on minä. Se on ihana. Siis molemmat, tyttö ja kuva.

Lauantaina otettiin Mikin suunnaksi Lahti ja mentiin katselemaan (heti, kun jaksoimme nousta, aamuherätyksen piipittäessä jo kolmatta kertaa).

Aiemmin heräteostettiin Playstation Moven starttipaketti, jossa tuli Eyetoy-kamera ja Move-ohjain ja DEMOJA peleistä, mitä Movelle voi ostaa. Olin demoihin vähän pettynyt, sillä Wiihin verrattuna, jossa aloitus-paketin konsoleiden ja MOLEMPIEN ohjaimien mukana tuli vieläpä ihan oikea peli, jolla on tarkoitus tappaa aikaa, opetella ohjainten käyttö ja pelata ihan iloksi ja tilastojen vuoksi. Toisaalta Wii on ihan oma konsolinsa ja Move vain kolmoseen tarkoitettu lisäosa, kuten Kinect on Xbox 360:lle, joten niillä on kai sitten oikeus rahastaa.

Ja vähän rahastuksen makuahan tässä on haistettavissa, sillä pelit maksavat järjettömästi, navigaatio-ohjain (eli se, mitä pidetään toisessa kädessä) yhtä hurjasti ja toinen pari ohjaimia lähenee loppusummaltaan satasta. Uh. Toisaalta oli minun vuoroni saada joku pitkään himoitsemani peli, ja tätä Moven starttipakettia, tanssimattoa pleikalle ja Move-pohjaista Zumba-peliä olinkin jo pitkään katsellut. Ja Mikkikin sai Rock Band 3:sensa viimein, joten "minun vuoro, minun vuoro!"

Jokatapauksessa, muutamat pelit ovat nyt alennuksessa ja vain 20e (uskokaa, tämä on alennushinta) ja demopeleistä olin ihastunut tähän Start The Party!:yn. (Toinen olisi ollut TV Superstars, mutta sitä ei näy missään kaupassa Suomessa.) Olisin ehkä toivonut siihen vielä hitusen enemmän pelitasoja. Oon kai hitusen liian vanha. Se on silti tosi kiva peli.

Sitten me löydettiin levykauppoja. "Levyjä!" "Tääl on tätä!" "Ou jee, kato tätä!" "Tää me otetaan!" "Mennään seuraavaan kauppaan." - "Levyjä!" Meillä on nyt cdnä Whitesnaken Slide It In ja Come An' Get It, Led Zeppelinin ensimmäinen, Foreignerin ensimmäinen ja Eaglesin Hotel California. Aiemmin me ollaan bongattu tälle kuulle jo Black Sabbathin ensimmäinen ja minä ostin Deep Purplen Burnin erikoispainoksen, sillä siinä laulaa David Coverdale (<3!).

Levyjä! Uusimmat ostokset. Meinattiin ostaa divarista vielä Whitesnaken Trouble c-kasettina, mutta sitten tyydyttiin näihin. Whitesnakea löytyi sieltä vinyyleinä, niin voitte arvata että oli hankalaa valita.

Ja itse otsikon asiaan. Sain ensimmäisen asian tehtyä listasta: kauneushoidon. Mikki rauhoitteli kun aloin jo stressaamaan listastani, ettei ikinä saada niitä tehtyä, ettei ikinä päästä niihin muihin paikkoihin, ja ettei ikinä paista enää aurinko eikä ikinä ikinä ikinä pääse uimaan kun aina on pilvistä tai sataa tai tuulee. Sitten se valkkasi mulle listasta tekemisen ja se tekeminen oli sitten kasvohoito kurkkuviipaleineen silmien päällä, jalkakylpy ja pedikyyri ja manikyyri kynsien lakkaamisineen.

Laitan kuvia huomenna, nyt menen katsomaan Mikin kanssa Conan Barbaarin. Heipsulivei.


//EDIT: Laitoin jo kuvia, mutta se ainoa kuva, jossa odotan kynsilakan kuivumista kurkunviipaleet silmilläni ja tikkari suussa ei ole julkaisukelpoista, että pitää nyt vaan uskoa mun sanaan että tein sen.

PS: Conan Barbaari oli hyvä. Naurettiin varmaan naapurit hereille kun se hoopo naureskeli eikä kattonu eteensä ja törmäs kameliin, suuttu sille kamelille ja mottas sitä päähän niin kovaa että se kameli kaatus. Arska osaa kyllä. Sille on kuulemma jatko-osa, varmaankin katsomme sen pian.

Laitilan sitruunasoodaa löytyi tölkki. En tiennyt että voi olla pahaakin sitruunalimsaa. Nyt tiedän. Laitilan Greippijuoma (pullossa) on kyllä ihan parasta <3.

Kesälle tekemistä (A.K.A. Kesälista)

Kirjoittelin tuossa eilen, keskiviikkona valmiiksi uuden listan että mitä pitää tehdä vielä kesän aikana. Lista on vähän samanlainen kuin tein joskus vanhaan blogiini, mutta silti melkein kaikki listan tekemiset ovat uusia, Mikin kanssa tehtäviä juttuja.

1. Puhalla saippuakuplia (20.6.)
2. Osta halpis-aurinkolasit (suuret ja värikkäät, ihan vain huvin vuoksi)
3. Puhalla purkkakuplia (26.6.)
4. Rakenna hiekkalinna
5. Hypi tramboliinilla
6. Keinu (26.6.)
7. Grillaile (29.6.)
8. Kirjoita kunnon kirje jollekin, joka ilahtuisi sellaisesta
9. Paista pipareita jamuffinsseja (20.6.)
10. Käy kahviloissa
11. Käy kasvihuoneella tai puutarhassa (Huovilanpuisto?)
12. Tanssi johonkin musiikkiin kuin kukaan ei katsoisi
13. Käy Linnanmäellä
14. Rakenna pienoismalli
15. Käy kalastamassa
16. Tee tai syö mehujäitä ja kotitekoista jäätelöä (molempia syöty 28.6.)
17. Tutustu paikallisiin nähtävyyksiin (26.6.)
18. Makaa viltillä ulkona ja bongaa pilviä (28.6)
19. Piirrä asfalttiin katuliiduilla
20. Tee paperilennokkeja
21. Käy keilaamasssa
22. Tee kasetille mixtape tai äänitä kuunnelma
23. Valokuvaa kaikkea
24. Souda soutuvenettä
25. Tee tuoretta hedelmämehua
26. Poimi marjoja ja sienestä (menee syksymmälle tää)
27. Ole vesisotaa
28. Telttaile
29. Käy kuuntelemassa Heinolassa Jyrää-konserttia
30. Aarteenetsintä-peli: itsetehdyistä listoista (esim. 3 käpyä, leskenlehti)
31. Ota jäätelöauto kiinni ja osta jotain
32. Valvo koko yö, katso auringonlaskua ja -nousua
33. Käy kotieläinpuistossa
34. Mene minigolffaamaan
35. Mene piknikille
36. Opettele viittomakieliset aakkoset
37. Keksi oma lautapeli
38. Tee kollaasi lehdistä leikatuista kuvista
39. Lennätä leijaa
40. Limboa
41. Käy eläintarhassa
42. Käy kanootteilemassa
43. Keksi oma salainen tervehdys (26.6.)
44. Ole hippaa vesisateessa
45. Maalaa kuva jostakusta
46. Käy jonkun kaupungin vanhassa kaupungissa
47. Tee slushieita ja smoothieita
48. Vuokraa tandempyörä
49. Kerää kukkkia ja tee kukka-asetelma
50. Pelaa jalkapalloa litimärällä jalkapallolla
51. Tee lahjoja perheelle ja ystävillle
52. Valmista monen ruokalajin päivällinen
53. Tee pitkä kävelyretki (26.6.)
54. Piirrä ulkona
55. Tee pitkä pyöräreissu
56. Piilota suklaita ympäri taloa
57. Äänitä luonnon ääniä
58. Syötä lintuja
59. Keksi uusi tanssi
60. Kuvaa elokuva kännykällä
61. Käy meren rannalla
62. Käy museossa
63. Maalaa kynnet, ota jalkakylpy ja kasvonaamio (19.6.)
64. Mene Puksu-junaan tai toririksan kyytiin
65. Pelaa koripalloa, sulkapalloa tai heittele frisbeetä
66. Käy messuilla
67. Luisu märkää pressua pitkin (Slip 'n Slide-tyylillä)
68. Paista lettuja
69. Tee leikekirja kaikista kesämuistoista

Lisää saa ja kannattaa ehdottaa. :)

//EDIT: Muokkasin lisää ja vaihdoin suorituspäivämäärät suoraan linkkien perään. Vaihdoin myös kohdan 53. "Pelaa vedenalaista sählyä rannalla" "Tee pitkä kävelyretki" ja lisäsin kohtaan 16. myös "syö" vaihtoehdon.

WHITESNAKE!

Maanantaina minä ja Mikki lähdettiin yhdeksän bussilla aamulla Helsinkiin. Edellisenä yönä oli jännittänyt niin paljon, että melkein oksetti eikä saanut unta.

Pyöräiltiin bussiasemalle ja sitten lähdettiin. Matkalla me pelattiin "punainen auto"-peliä, jossa aina kun näkee punaisen vastaantulevan auton, pitää läpsäistä toista jalalle. Mikki istui käytäväpaikalla ja näki siten etuikkunasta pidemmälle, joten mun reittä läpsittiin (hellästi) enemmän.

Helsingissä, juuri ennenkuin bussi sukelsi Kampin alaosaan linja-autoasemaan (joka on muuten tosi hienon näköinen, ihan siis bussiterminaali), mietittiin että muutetaan Helsinkiin. Paluumatkalla yhden bussissa ei oltu enää samaa mieltä. Helsinki pysyköön meille ikuisesti turistikohteena.

Koska meidän rahatilanne tuli vähän vastaan, ei mentykään sitten yöksi hotelliin ja sieltä seuraavaksi päiväksi Linnanmäelle, mennään sitten varmaan ensi viikolla tai jotain.

Me jonotettiin jäähallin edessä yhdestä eteenpäin (elämämme ensimmäisen ratikkamatkan jälkeen) jolloin siinä oli vaan kymmenen muuta; meitä nuorempia teinityttöjä, pari meidän ikäsistä typerää poikaa jotka hölöttivät IHAN kokoajan, yksi nuorempi poika ja 46-vuotiaaksi esittäytyvä vanha mies. Jonottavia ihmisiä oli niin vähän, että järjestysmiehet veivät meiltä aidat pois.

Keikalle tulevia ihmisiä alkoi oikeasti saapua paikalle tahmeasti vasta viiden jälkeen, ja mietimme Mikin kanssa että paljonkohan Eric Claptonin samanaikainen konsertti Hartwall-areenalla oli katsojia verottanut. (Kuulimme myöhemmin kotiinpaluubussia odottaessamme, että se ei ollut kuulemma sittenkään hyvä. Ähä, me saatiin eturivipaikat ja te menitte johonki Claptonin keikalle.)

Eli siis seitsemän tunnin jonotus oli kannattavaa, vaikka viimeisen tunnin aikana tupakoitsijat ympärillämme neurotisoituivat ja koko sen tunnin ajan aina jollain oli tupakka tulella ja savut aina kääntyivät meidän naamaan. Kun yksi lopetti, toinen aloitti polttamisen. Jopa se tyttöjen kanssa tullut nuori poika hammasrautoineen (kuulin että hän on 14) poltteli muiden mukanaan. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) tupakoitsijoita oli viisi jokaisella sivullamme. Ne tytöt, jotka istuvat siinä oven edessä kuulemma kahdeksasta asti, rupesivat laittamaan hiuksiaan ja suihkuttelivat huolettomasti lakkaa muiden sytytellessä tupakoitaan vieressä. Ois vaikka miten huonosti voinut käydä siinä, varsinkin kun ne tytöt olivat naamat punaisena kännissä limsapulloihin piilotetuista juomistaan.

No, nuo muutamat harminaiheet sikseen, me päästiin eturiviin! Melkein keskelle, David Coverdalen mikkiständin (David tosin juoksi lavaa edes takas koko konsertin ajan) ja Doug Alrichin kitaraständin väliin. Doug heitti suoraan Mikin käteen signeeratun Whitesnake-plektransa ja David katsoi minua monta kertaa ja kerran jopa osoittikin (tosin kertoessaan etttä Doug on vieläkin sinkku).
Sekosin ihan täysin, hypin ja kiljuin ja lauloin mukana kurkku suorana, opin viimeinkin joidenkin biisien säkeistöjen sanat.

David Coverdale laulatti yleisöä ihan hirveästi. Oli tosi hienoa kun se lauloi itse ja sitten minä lauloin ja miljoona muuta lauloi mun takana.

Rumpusoolo oli ihan mahtava, keskellä sooloa rumpali nousi ylös, heitti kapulat yleisöön ja soitti paljain käsin koko loput viisi minuuttia soolosta!!! Sitä vaan katsoi suu auki hämmentyneenä.

Meinasin jo väsähtää kuumuudesta, siitä että selkään sattui paha istumaasento aiemmin jonottaessa ja jalkoja kipuili seisominen ja hyppely kolmanneksi viimeisen biisin kohdalla. Mietitytti vain, että kuinka ne vanhat äijät oikein jaksoi vetää uskomatonta keikkaa siellä? David Coverdalekin on 59 (ja niin hyvin säilynyt) ja täyttää tasavuosia syyskuussa, Doug on 47 (vaikka näyttää korkeintaan kolmikymppiseltä, ainakin eturivistä), samoin kuin Reb Beach, rumpali Brian Tichy on 42 ja uuden basistin ikää ei vielä mistään löydykään, mutta varmaan samaa luokkaa. Yhtä kuuma niissä spottivaloissa varmasti on fiiliksissä soittaa ja laulaa kuin siinä eturivissä yleisössä.

Keikan jälkeen kauhistelimme myytävän virallisen fanikamojen hintoja (30e paidasta jonka saa Hellsinki Rock Shopin nettikaupastakin 27e eurolla postikuluineen, kallista silti, bändin nettikaupan kautta paita maksaa vain 13 euroa, mutta postikuluineen eurooppaan hinta on jostain kumman syystä sitten 37 euroa) ja kävelimme kolme kilometriä Kampille, ostimme juotavaa limsakoneesta ja odotimme varttia vaille yksi lähtevää bussia. Hassua, Kampin ylemmässä auki olevassa kerroksessa soi klassista. Matkalla sinne Kamppiin oli hirvee vessahätä molemmilla ja tienvarsimainoksissa oli vesiä ja viiniä ja hätä vaan paheni. Se yks näytti tosi herkulliselta se mainos jostain mansikkaviinistä(? tai likööristä, mitä lie) jonka nimi oli joku Frambia. Kuvassa oli mansikasta tehty korkki punaisessa pullossa. Nam.

Bussimatkalla koitin twitteroida fiiliksiä. Juuri silloin kuitenkin akku päätti simahtaa minultakin, odotuksen aikaisen musiikin kuuntelun, erilaisten karttaohjelmien ja laulunsanaohjelmien räpläämisen sekä auringossa kuumenemisen takia. Olin jo edellisenä iltana, ennen lähtöä, varmistanut Mikiltä kolmesti, että laittoiko hän puhelimensa varmasti lataukseen, johon hän vastaili että "joo joo". Aamulla sitten tajuttiin, että vain minulla on akkua, ja Mikki sammutti kännykkänsä Helsingissä, kun akkua oli enää yksi palkki kuudesta jäljellä. Kirjoittelin sitten paperille niitä juttuja, mitä piti muistaa kirjoittaa ylös.

Bussi ajoi Helsinki-Vantaan lentokentän ohi ja pysähtyi ensimmäiselle pysäkille. "Tossako se sitten on?" ihmettelin. Näin kauempaa pimeässä kaukana lentokoneen äärirajat. Vieressä oleva kuusiosainen jättimäinen parkkihalli tuntui liian suurelta. Bussi jatkoi liikettä ja ajoi sisäpihaan, varsinaiselle pysäkille. Koko ajan kun ikkunasta paljastui suurempaa ja suurempaa rakennusta, suuni loksahteli isommaksi ja isommaksi. Herranen aika, tuollaisessa paikassahan on suuri seikkailu ylipäätään löytää oikealle lennolle sisäänkäynnistä! Ihan valtava! Se paikka on suurempi kuin mun mielikuva Lahden kaupunkikeskittymästä! Varmaan kuusi kertaa Kampin kokoinen! Me piruiltiin että soitetaan siinä keskellä yötä Mikin isälle ja pyydetään pari tonnia tilille ja lähdetään ex-temporee ulkomaille. Passit ois vaan puuttuneet, ja tietysti kaikki muut tavarat.

Ai niin, paperissa lukee siitäkin että kun jonotettiin, minä jäin paikkavahdiksi ja Mikki haki ruokaa ja tuli takaisin Pizza Hutin pizzalaatikon kanssa. Se oli ihan mielettömän hyvää! Kinkunpalat oli kunnon paksuja, mehukkaita ja ISOJA, ananas oli tuoreen makuista ja tomaattikastike parempaa kuin Dolmio! (Mikin mielestä kyllä mikään ei ole parempaa kuin Dolmio. Se hupsu mies syö sitä kylmänä purkistakin.) Ja siitä, että Mikki oli koko keikan pitkähihainen huppari päällään, mutta kylmässä bussissa Mikki otti pusakkansa pois ja käytti sitä ikkunaan vastaan tyynynä. Paita liusui alaspäin ja niin liusui ankarasti pilkkivä Mikkikin. <3 Nostin Mikin aina välillä suoraan kun se retkahti niin pahasti aina alas ja välillä pistin toisen nojaamaan mun olkapäähänkin. Itse en osannut nukahtaa bussissa, alkoi tulla jo valoisaa ja bussi tärähteli tai kolisi välillä. Onneksi pääsimme tyhjän, nukkuvan, kaupungin läpi pyörillämme kotiin. Hilu maukaisi vähän loukkaantuneena kun oli niin pitkään ollut yksin, mutta oli tyytyväinen kun silittelimme ja hellimme sitä pitkään ennen kuin pieni karvapallomme nukahti väliimme.

Aika suuren haasteen asetti meidän muille kesälomapäiville, että niiden pitää olla yhtä upeita :) Onneksi nää päivät on jo olleetkin upeita, tiistaina käytiin illalla äkkiä kastautumassa ja heittämässä talviturkin molemmat. Taitaa tulla aika upee loma!

Koulu loppu loulu loppu koulu loppu jee!

Viimeiselle viikolle olin saanut luvan editoida erästä musiikkivideota kotona omalla koneella, koska koulussa ei ollut pcitä vapaana. Kävi sitten niin, että koneestani meni virtalähde, että eräänä aamuna se ei sitten käynnistynytkään, joten en saanut musiikkivideota palautettua. Soitin tänään opettajalle siitä joka rennosti totes että "katotaan syssymmällä" (joku paikallisten sanonta "syksylle". Toinen omituinen on "kuttua jotakuta" mikä tarkoittaa kutsumista, mutta mulle kuttu on kyllä aina vuohi).

Sitten opettaja totes että siellä on valmistuvien oppilaiden kevätjuhlat ja mäkin voin hakea opintosuoritteen ja jäätelön jos huvittaa ja totes oikein hyvää kesää. :)

Nyt on sit virallisesti kesäloma alkanu, ja Mikillä kanssa, kunhan se käy vielä tän vikan päivän siellä lukiolla. Huomenna on Mikin sukulaisen ylppärijuhlat, johon mennään Mikin molempien vanhempien autoilla (tosin minä en halua istua Mikin isän Porchessa) ja maanantaina on...

WHITESNAKEN KEIKKA HELSINGIN JÄÄHALLILLA!!! Iik!
Se on Mikin eka tällänen "oikee", suuri keikka. Mä oon joskus käyny sen yhen tyypin kanssa Nightwishin keikalla, jossa oli Apocalyptica lämppärinä ja kiljuin iteltäni äänen Apon aikana, mutta silloin meillä oli sen tyypin isosisko ja sen poikaystävä mukana ja niillä oli kenttäpaikat ja me jonotettiin aamuseittemästä asti hartwall areenan edessä, vaikka meillä kahella oli istumapaikat (vaikka täysin eri puolilla katsomoa).

Nyt meillä on kenttäpaikat ja toivotaan pääsevämme eteen kattomaan kuinka David Coverdale hymyilee laulaessaan. ((Toinen syy päästä eteen on se, että jos siellä on yhtään aikuisia ja aikuisen pituisia ihmisiä, mä en näe mitään niiden takaa. Oon tarpeeks iso että pääsen huvipuistolaitteisiin (joihin en uskalla mennä) ja tarpeeks iso ostamaan vaatteita, jotka on monta kokoa suurempia ku mun ystävien (senkin kääpiöt) mutta silti tarpeeksi pieni että jään ihmisjoukossa alle ja en näe kenenkään takaa mitään elokuvateatterissa.))

Keikan jälkeen on suunnitelmissa jäädä helsinkiin yöksi ja mennä seuraavana päivänä lintsille! Jeee!

Kesä kesä kesä...!

Minipäivityksiä

Aina ei jaksa istua sen verran aloillaan koneella tai tuhertaa hankalasti kännykän ääressä, että tulisi mitään kunnon säännöllisestä bloggailusta.
Mietin sitten jotain ratkaisukeinoa kun kännykällä bloggerin tekstilaatikko on ihan hieman liian suuri, ja jos joutuu korjaamaan kauempaa kirjoitusvihrettä, täytyy väännellä eestaas kirjoituskohtaa kännykän näytöllä. Yhtään pienempää en siitä saa, ja se ei olisi enää luettavaa, enkä suuremmaksikaan viitsi pistää. Joku sellainen paikka, johon saisi vaikka kännykälläkin laitettua ajatuksensa ylös...

Ja sitten mä keksin. Tein twitteriin itselleni nyt sitten tilin, löydyn sieltäkin Nunnukkana.

Tämä nyt sitten ei ole vielä murtamassa kantaani Naamakirjan turhuudesta, enkä sinne ole vieläkään liittymässä, vaikka toiseen "oikein käytettynä" melkein yhtä turhaan palveluun tulinkin. Olen sitä jo niin kauan boikotoinut että en aio muuttaa mieltäni enkä luopua periaatteestani. Minuun pitää pitää perinteisin keinoin yhteyttä: soittaa, tekstata, laittaa sähköpostia, kommentoida blogiin tai lähettää vaikka kirje, mutta naamakirjaan en suostu.

Minipäivityksiä on luettavana siellä nyt jo muutama, en vielä ole ihan päässyt alkuun eikä ole tullut vielä niin hienoja ideoita että ne muille jakaisin.

(PS. Näenhänmä Mikin naamakirjasta muiden päivityksiä, mun perheenjäsenten ja sen ystävän, jonka olen tuntenut kuudennelta asti.)

Mitä rakkaus on?

En jaksa enempiä kirjoitella kuin että opinnäytetyöni on nyt virallisesti valmiiksi.

Luin nettisarjakuvaa kirjallisen osuuden viimeisteltyäni ja siihen kommentoineet olivat alkaneet saivarrella toistensa sanomisia ja lopuksi joku totesi: "What is love?"
Siihen seuraava kommentoija vastasi vain: "Baby don't hurt me."

Ja kuinka ollakaan, mikäs muukaan se täällä sitten yömyöhään pärähti soimaan sen jälkeen kuin tämä:

Random kuvapostaus

Hilu katselee mitä teen ja mitä sivupöydällä on, kun ladoin ostokset siihen kauppakassista. Jos pöydillä ei ole ruokaa, saa Hilu olla siinä, mutta kun me tulemme pöydän ääreen, lähtee kissa automaattisesti itsekin muualle. Koskaan se ei ole meidän ruokia tullut syömään, ellen satu syömään muroja sängyn vieressä lattialla odottaen että Mikki herää kanssa ja unohda loppumaitoja siihen kulhoon. Ne kyllä kelpaa.



Ostin elämäni ensimmäisestä kampaamokäynnistäni innostuneena lämpösuojaa sisältävän muotovaahdon, pyöröharjan ja nappasin mukaan jopa lähikaupan hyllyn viimeiset tarrapaplarit kokeiluun. Tahtoo kiharaa!



Pääsiäismunakorit täydessä loistossaan. Laitoin kaikki 48 pääsiäismunaa, jotka ostimme viime viikon lauantaina kahteen koriin ja istutin suklaapuput keskelle. Korit ovat olleet kokoajan pöydällä ja olemme napsineet omistamme sitä mukaa kun tekee mieli; Mikki vain innostui viikolla suklaamunista niin, että niitä ei taida olla enää kuin yksi ja minulla on vielä kymmenen ja suklaapupu.



Hilun lempipaikka on olla avonaisen tuuletusikkunan äärellä, vaikka ulos tuo ei saa eikä uskalla mennä. Siinä se istua kököttää ja tuijottaa ohikulkevia ihmisiä ja lintuja. Hilun raapimapuu on pöydän lähellä, ja se hyppää ensin raapimapuunsa nukkumatason päälle, siitä tuolille, jos sellainen sattuu olemaan pöydän alta vedettynä ja siitä ikkunalaudalle aina kun sen tekee mieli olla lempipaikallaan.

Tänään olin kuvaamassa juuri tätä kuvaa ja koitin, josko Hilu kääntyisi minuun päin, kun hullu tiainen tuli hyppelemään ja peppuloimaan ikkunalaudalle suoraan kissan naaman eteen. Hilun silmät kiilsivät, mutta onneksi tuuletusikkuna ei tällä kertaa ollut raollaan.



Paikallisella lintulammella on muuten uusi tulokas kaikkien sorsien, lokkien ja naakkojen keskellä; perinteisen joutsenparin auvoisaa elämää oli häiriköimässä kolmas joutsen, ja kovasta siipien leviköinnistä ja vanhanaikaisen autontorven kuuloisesta honottavasta kaakatuksesta päätellen uros. Tämä välikohtaus sattui, kun olimme Mikin kanssa kävelemässä kotiin hänen studioltaan. Oli pakko pysähtyä kuvaamaan, mutta kun otin kännykän esiin, tappelu hälveni ja kaikki kolme joutsenta lipuivat hiljalleen toiseen päähän lampea, kränäkumppani jäi istuksimaan jäähän juuri siihen kohti, missä puu peittää kuvan ja haaleasti jopa isoksiklikatusta kuvasta näkyvä pari uiskenteli päättäväisesti muualle.

Kesän tullen näitä kuvapostauksia tulee varmaankin olemaan enemmän.

Kello kolmen jäätelöretki

Ihan sen takia, että en muistanut eilen ostaa buranaa kun se oli ainoa asia mitä en kirjoittanut kauppalistaan, ja sen takia, että vaikka kaupat ovat kiinni, kaipasimme ulkona käymistä kun oli niin nätti sää, lähdimme kipittelemään ympäri kaupunkia.

Päivystävästä apteekista haimme hampikipuiselle Mikille buranaa ja jatkoimme matkaa törmäten esimerkiksi siihen kultasepänliikkeeseen, mistä haimme kihlammekin alunperin. Yritin tihrustaa näyteikkunasta jotain kiinnostavaa, mutta ne olivat joko tylsiä tai hurjan kalliita. Tien toisella puolella taisi olla pizzerioiden lisäksi ainoa paikka joka oli auki; grilli. Haimme pehmikset ja kävelimme rantareittiä pitkin kotiin ja istahdimme eräälle laiturille syömään jäätelömme loppuun ennen sisäänmenoa.

Pääisäisaskarteluja

Maalasin pääsiäismunia, kuten pienenä tein. Muistelin että pienenä äiti teki suuren työn ensin puhaltaessaan kaikki kananmunat tyhjiksi ja me muksut sitten niitä herkkiä kuoria rutistaen maalattiin niitä.
Nämä on keitettyjä munia kuitenkin, sillä ne on tarkoitettu ihan syötäväksi.
Käytin varmuuden vuoksi myrkyttömiä lasten vesivärejä, niin pitäisi olla ihan turvallista.



Kananmunat tukevasti naftin näköisissä munakupeissaan. Yksi kananmuna halkesi kun laskin sen kattilaan keitettäväksi, mutta pysyi kuitenkin koossa.




Kissakin tutki innoissaan kananmunia kun ne odottivat munakupeissa että saan maalaustarvikkeet valmiiksi.






Pääsiäistipun askarteluohjeet

Näitä nättejä pikkutipusia voi tehdä helposti keltaisesta paperista tai kartongista, joka liimataan noin vessapaperirullan paksuiseksi töttöröksi.

Erikseen leikataan keltaisesta paperista siivet ja liimataan ne töttörön kylkiin.
Nokka tulee leikkaamalla 1cm X 2 cm pitkä oranssi pala (joka on taitettu neliön muotoiseksi taittamalla pidempi sivu kahtia) kulmittain kolmion muotoiseksi.
Lopuksi piirretään tussilla silmät pikkutipuselle.

Ne sopivat pöytäkoristeeksi tai kartongista tehtynä jopa pääsiäis-servetti-nauhaksi, lapset tykkää varmasti tehdä näitä. Näitä voi myös tehdä vessapaperirullista maalaamalla ne ensin paksuilla akryyli/askartelumaaleilla, tavallinen vesiväri ei ilman tukevaa valkoista pohjaväriä näy vessapaperin ruskeaharmaasta pinnasta.





PS: Arvatkaa kuka maalasi neljännen munan?

Tänään on hyvä päivä!

Olen ihan mielettömän onnellinen juuri nyt.

Kaikki on hyvin. Yöllisestä painajaisesta, josta heräsin oksentamaan, ei oo tietoakaan enää, kaikki on hyvin ja masu pulputtaa iloisesti kun syön just toissapäiväistä tosi hyvää ruokaa, jota oli jäänyt vielä. Itsetehtyjä jauhelihapihvejä ja valkosipulikermaperunoita. Nam.

On kiva uus tukka, joka näyttää ja tuntuu kivalta ja joka on tarpeeks lyhyt että sitä on kiva harjata ja sitä voi pitää hyvin auki, mutta tarpeeks pitkä että sen saa kaiken kiinni ponnariille eikä mitään roiku naamalla. Ja kivan värinen. Ja ostin sitten kampaajan neuvoista innostuuneena eilen elämäni ensimmäisen pyöröharjan, lämpösuojaa sisältävän muotovaahdon ja löysin vielä viimeiset hyllyssä roikkuvat tarrapaplarit, joilla voin koittaa saada näihin ne ihanat kiharat tai ees laineet takaisin. Ja mulla on jalassa ihan mielettömän kivan tuntuset farkut, sellaset vaaleet ja kapeet, eikä niitä kolme vuotta vanhoja rikkinäisiä, jotka sain vanhalta kaverilta käytettynä.

Mulla on mun paras kaveri ja elämäni suurin rakkaus, jolla on maailman upeimmat ja kauneimmat silmät, tässä mun vieressä, eli Mikki siis, joka aina pussailee takaisin kun mun tekee mieli, vaikka sen kaikkia loppuja kolmea viisuria koskeekin niin, että se meinaa kohta jopa suostua ottamaan niitä Burana Poreita, vaikka viimeksi pelästy niiden makua niin että väitti että särkykin muka lähti pois.

Meillä on ihana höpsö kissa, joka on välillä ihan kujalla. Tänäänkin aamulla se katteli ikkunasta ulos ja hullu tintti tuli suoraan ikkunalaudalle peppuroimaan ja hyppelemään ja kissa vaan kattoi mua ja Mikkiä hämmentyneenä, kun me yritettiin sanoa sille että "Kato Hilu äkkiä! Lintu! Kato!". Se on ihanan hellyydenkipeä ja leikkisä, ja me keksittiin ihan äsken kesken syömisen hauska leikki, jossa se juoksee ympäriinsä ja mä käyn hippaamassa sen tulemalla metrin päähän ja meen ite piiloon jonnekkin ja kissa tulee perässä ettimään. Nauraa kikattelin kun oli niin kivaa. Jotenkin se riemu ja into mikä sillä kissalla on edes metsästää narua on niin innostavaa ja ihanaa että meinaan kikatella aina ja tulen paremmalle tuulelle.

Meillä on ihan hirveästi kindermunaleluja, ja Mikki on antanut mun koota kaikki senkin lelut, ja oon niidenkin kanssa ollut suorastaan yhtä innoissani kuin sellanen ihan pieni pieni lapsi, joka saa kindermunalelun.

Ja meillä soi kokoajan tosi hyvänkuulosta musiikkia, mitä Mikki soittaa. Se kuuntelee ihan valtavasti erilaisia bändejä ja erilaisia tyylejä. Ja minä tykkään aika hirveesti samanlaisesta musiikista kuin Mikkikin, enkä nyt yhtään pistäisi pahakseni jos jostain löytyisi vaikka mun kokoinen Led Zeppelin-paita, tai vaikka Whitesnake-paita, tai Heart-paita.

Ja mä maalasin pääsiäismunia eilen, niistä tuli hienoja, ja aamulla askartelin vielä paperitipusen.

Ah. Ja kaikki tämä vain siksi, että tajusin miten hyvin kaikki on, kun katselin kauniita ja upeita ja söpöjä kuvia WeHeartItistä. Käy säkin siellä, ja jos oot yhtään kuin minä, niin kohta on koko selain tukossa miljoonasta välilehdestä.

Ah, kevät. <3

Pääsiäisaikaa

Eilen Mikin kanssa pysähyttiin seinäkalenterin eteen ja ruvettiin katselemaan että joko se pääsiäinen kohta alkais tulemaan, ja suumme loksahti auki, kun tajuttiin että pääsiäisen viettoa aloitellaan jo huomenna virpomismielessä.
Olimme jo aiemmin Mikin kanssa kinde- ja muita suklaarmunia katsellessa sopineet, että tuhlataan kolmekymppiä suklaamuniin.

Tänään lähdetiin sitten aamulla (nukuttiin yöllä toistemme patkoilla, minä Mikin uberpehmeällä mukautuvalla ja Mikki minun pehmeällä mössäkällä) innoissaan kauppaan matkallamme Mikin studioon äänittämään eilisten bassojen päälle kitarat. Kaupassa meitä kohtasi yllätys, vielä eilen kukkurallinen kasa kindermunia oli nyt vain viitisen vajaata kennolevyä. Kasasimme sitten niistä kaksi kennollista ja otettiin vielä suklaapuput (joiden mukana tuli pikkumunia) molemmille.

Kassalla meitä edeltävä vanha nainen meinasi nauruun purskahtaa kun laitoin kassahihnallemeidän ostokset: kaksi pikkupussia suklaapupuineen ja pikkumunineen, limsa ja mehu äänitysevääksi ja 48 kindermunaa. Tuttu ihana kassaneiti kysyi hymyissään että montaa virpojaa me oikein odotetaan. Mä siihen että "me syödään nää ite kun ollaan liian vanhoja virpomaan". Kassaneiti väitti että ei olla ja toivotti meidät niille virpomaan ja kertoi, että viime vuonnakin virpojia oli vain yksi.

Tällä yhdellä pikkuvirpojalla oli vain kaksi oksaa, joissa oli kaksi silkkipaperinauhaa. Virpoen että viuhviuhviuh, palkka mulle virpoja ojenteli kättään että karkkia nyt, eikä edes oksastaan luopunut. Hän meinas että niillä kahdella oksallaan käy vaan keräämässä palkat kaikkialta.

Mikki sillä välin kippasi suklaaherkut kauppakassiin ja nauravasuiset seuraavat asiakkaat katselivat meidän lähtöämme iloisina.

Ei sen puoleen, kyllä mekin ollaan iloisia. Meillä on 48 suklaamunaa ja pääsiäinen aluillaan.

Palaneet croisantit ja muita viime viikkojen kuulumisia

Niikuin se isoveikka ehti kommenteissa todeta: "lisää kirjoituksia!1", niin nyt sitä kai pitänee päivittää. (Miten kummassa tuo otsikko kuulostaa ihan novellikokoelman nimeltä? :D)



Croissantit paloivat. Oli ainoa kerta ikinä, kun en laittanut ajastinta kännykästä (minulla on kännykässä sellainen munakello-ohjelma) ja sitten ne paloi. Ne oli ihan ruskeita ja harmitti ja soitin äidille harmissani koitettuani ensin syödä pari niistä ja sain vatsani kipeäksi.

Minä ja Mikki oltiin ankarassa vatsataudissa. Mikki sai sen ensin ja sitten sain minä, ja olin melkein viikon siinä. Hiukan huolestuttaa välillä kun vatsaan sattuu muutenkin niin usein, että toivottavasti minulla ei ole mitään suolistosairautta. :< Kun luultiin, että nyt on vihdoinkin parannuttu, käytiin sitten pizzalla, eikä jaksettu syödä kuin puolet normaalikokoisista pizzoista. Tuttu myyjätär pizzeriassa kyseli, että ollaanko me pidetty taukoa kun ei olla käyty niin pitkään aikaan. :D Otettiin loput mukaan ja marssittiin kotiin, missä vasta kuuden tunnin jälkeen vatsaan lakkasi sattumasta se räjähtämäisillään oleva tukala kipu. Sinne meni se loppupäivä.

Kävin ystäväni kanssa paikallisella peruskoululla järjestetyssä kissanäyttelyssä. Oi että ne oli ihania pieniä. Pienimmät kissat miukuivat ja hapuilivat omistajiensa syliin, mutta vanhemmat vaan istuivat lunkisti ja makoilivat siinä näytillä. Siellä oli kuin villieläimiltä näyttäviä bengaleja ja upean värisiä ocicattejä. Rakastuin isoihin norjalaisiin metsäkissoihin; ne on isoja, pörröisiä ja pitkäkarvaisia, lempeitä jättiläisiä ja ah, se ihana tyttökissa oli niin hellyydenkipeä ja meinasi pyöriä kokoajan pöydältä pois rapsutellessani sitä. Päätin, että vielä joskus me hankitaan norjalainen metsäkissa. Mikki katseli kännykkääni ottamia kuvia tullessani kotiin, sillä hän oli juuri silloin vatsataudissa, ja oli harmissaan ettei päässyt mukaan. Voitin muuten arvalla kissanhiekkalapion.

Olisi täällä ollut vielä käärmenäyttelykin viimeviikolla, mutta sen liput olisivat olleet kahdelta aikuiselta 30 euroa, niin jätettiin se sitten väliin. Lisäksi minulla on tunne, että olen ehkä joskus pienenä nähnyt sen näyttelyn, kun se tuli meidän kouluun joskus. Johonkin niistä kouluista, joissa olen ollut.

Minä ja Mikki käytiin katsomassa Mikin vanhemman isosiskon perhettä pitkän matkan päässä. Pienellä Mikin siskonpojalla oli kaksivuotissynttäri, ja ujon ja vasta päikkäreiltä heränneen pojan ensimmäinen sana meille oli "AUTO!" kun paketista paljastui nappia painamalla liikkuva poliisiauto. Pikkumies oli kuulemma vasta pari viikkoa sitten alkanut puhumaan ihan yllättäin.

Tälle edelllämainitulle matkalle lähtiessämme näimme Mikin mummon pihalla naapuritaloon asuttautuneen jättimäisen ihanan ison kissan, joka heti auton ovea raottaessani juosta lönkytti meidän luokse kehräämään, hyppäsi syliini autoon ja haisteli ja puski kättä niin kovaa, että melkeen ranteeseen sattu. Rakastuin välittömästi siihen isoon jättiläiseen, ja sain kuulla, että se on vain ilmestynyt heidän pihamailleen hetki sitten ja havittelee mummon taloon sisälle, jossa vielä pitää majaa mummon vanha, puoliksi kuuroutunut ja sokea kissa.
Mikki on päättänyt, että ryhtyy opiskelemaan teologiaa sitten armeijasta päästyään. Minä olen katsellut kauheasti muotoilu-linjoja amk:issa ja keksinyt, että vielä ei ole liian myöhäistä lukea tarpeeksi fysiikkaa, että pääsisin vaikkapa Otaniemeen lukemaan automaatio- ja systeemitekniikkaa. Tahdon tehdä tälläisiä isona ja jos tuosta ei valkene mitään, se on tekniikka, jolla tehdään esimerkiksi tälläsen otuksen pää.

Kaupasta on löytynyt taas niitä halppissuklaamunia, joita minä ja Mikki ollaan jo onnistuneesti tuhottu vähintään kuusi pakettia yhteensä. Lelut on samoja kuin kahtena edellisenä vuonnakin ja samasta kuuden paketista saattaa tulla kaksikin samaa lelua; jotain japanilaisen animaatiolastenohjelman figuureita, pikkuisia kilpa-autoja, joihin tarvii laittaa itse tarrat tai sitten WWE-(World Wrestling Entertainment) nyrkkeilijöitä. Mikki on innoissaan kun osaan sanoa jo, mikä nyrkkeilijä sieltä tulee. Minulla on jo vähintään neljä John Cenaa ja kolme Bubba Ray Dudleytä, pari Undertakeria ja kaksi Chris Jerichoa. Kaikkea ne lasten suklaamuniin laittaa...

Mikki löysi myös viimeksi kaupassa käydessämme 3/4-osa litraisen suklaavanukkaan, jota olemme nyt viikonloppuna kahdestaan kahdella pikkulusikalla nautiskelleet.



On muuten vihdoinkin tullut kevätsäät. Välillä pärjää kevättakilla, mutta välillä pitää laittaa vielä paksu nahkatakki silläkin uhalla, että selkä hikoaa. Pimeä tulee myöhemmin ja aamuisin minä ja kissa herätään aikaisin kun on niin valoisaa. Osa teistä on jo ihan sulaa ja varjoisat ovat vielä lumisia ja jäisiä, kun sulanut lumi on niihin varjokohtiin päässyt jäätymään. Mikki ei päästä minua vielä pyöräilemään, koska pelkää että kaatuan jäällä ja satutan itseni, eikä mene muuten pyörällä itsekään ennenkuin tiet ovat kokonaan sulaneet.

Olen myös päässyt vihdoinkin WoWissa raidaamaan ihan killan kanssa. On hirveän jännittävää ja vatsassa kuplii kun koittaa näyttää niille muille, jo monta vuotta pelanneille, että on hyvä tässä. Kyllä ne mua muuten kehuukin ja sanoo, että hyvin menee. :)




Ainiin, ja vielä se, että minun ollessa kipeänä ja päivää ennen Mikin matematiikan kirjoituksia astianpesukoneestamme tuli kamala katku. Me mietittiin kauan aikaa että mikä haisee niikuin savulle, ja sitten huomasimme astianpesukoneen korien alle tipahtaneen kuumavesiputken ympärille nätisti sulaneen muovisen nuolija-lastani. Pesimme sitten uudelleen ne astiat ja koko koneen, mutta muovinkatku vaan tuntui jatkuvan. Toiselle puolelle oli sulanut siihen kuumavesiputkeen sininen pyykkipoika, joka oli ilmeisesti vahingossa muutenkin tippunut pesukoneeseen tiskipyödältä.
Tarvisin nyt sitten uuden nuolijan.

Croisantteja! Rakastan croisantteja!

Olen ihastunut croissantteihin. Mikki vei minut viime kuun puolella sen upean ravintolan viereiseen kahvilaan ja osti minulle croisantin. Se oli ihanan suussasulava ja ilmava ja rapea. Sitten lomamatkalla sain hotellin aamupalalla niitä pikku-croisantteja ja sitten Kuopion keskustassa käydessä kahvilassa croisantteja. Sitten kun tultiin lomamatkalta kotiin, oli pakko löytää jostain croisantteja.

Meidän keskustan s-marketissa ei ollut kuin esipaistettujen patonkien vieressä paketti surullisia sarvia, jota piti paistaa uunissa kolme minuuttia. Eivät olleet erityisen hyviä, vähän taikinaisia ja paksuja ja hassuus saattoi kyllä siitäkin, että ne olivat juuri kaksi päivää sitten ylittäneet viimeisen käyttöpäivänsä, kuten huomasin paketista ne surusarvet syötyämme.

Sitten menimme Mikin äidin autolla vähän matkan päässä sijaitsevaan remontissa olevaan cittariin ja kysyimme myyjältä missä sellaisia mahtaisi olla. Myyjätyttö ei tiennyt muusta kuin valmistaikinasta, jota oli kylmähyllyllä. Katseltiin Mikin kanssa sitä ehkä sekunti suu pyöreänä ja sitten otettiin sellainen ja mentiin kotiin paistamaan.

Rullasta pitää ensin repiä paperinen kuori päältä, ja niin hassulta kuin se tuntuukin, pahvi siinä alla poksahtaa auki (jopa paketin kyljessä on kuvattu että "revi" ja "puff" kun taikina pursuaa ulos paineella) ja taikina rullataan saumastaan auki pitkäksi levyksi, joka leikataan viivojen mukaan kolmeen osaan ja sitten vielä vinottain kolmioiksi, jotka rullataan ja laitetaan uuniin. Ihan mielettömän helppoa ja hyvää! Me ahmittiin ekan pellillisen croisantit varmaan melkein heti, viimeinen katosi mahaani kehuttuani ensin äidille puhelimessa miten hyviä ne olivat.



Tässä vielä croisantit menossa uuniin. Ihana tuote tuo, ostin jääkaappiin kaksi purnukkaa lisää ja tein eilen aamulla toisesta minulle ja Mikille siitä aamupalaherkkua.

Hiihtolom- siis Heräteostos- ja Hemmotteluviikko!

Viime viikko oli oikea heräteostosviikko. Ihanan upean hemmotteluloman lisäksi Mikki on ostellut minulle kaikkea mitä olen vaan ihaillen katsonut ja toteuttanut kaikki toiveeni, hassuimmatkin. Mikki on ostanut minulle kahvilassa croisanttia ja mehuja, hassuja limsoja ja pipareita, uudet kesäkengät ja ihanan lämpimän kissapipon, ettei korvat enää palele miesten pipoissa! Ja lisäksi sain synttärilahjaksi ihanan poropehmolelun, josta ei ole vielä kuvaa, ja Mikki löysi matkalla naamiaistarvikekaupasta ihan hirveän kuminaamarin, josta en teidän vuoksi laita kuvaa.



Tässä on ensi kesän kesäkenkäni. Nämä kaunottaret löytyivät cittarin viiden euron kenkälaarista, ja nämä kaanootit ovat kokoa 40 ja istuvat kuin tehdyt isoihin kinttuihini.



Ihana kissapipo, jonka Mikki osti minulle markkinapäivänä torilta kun kokeilin sitä ihastuksissani päähäni. Mikki paukautti sille myyjälle minun ihasteluja katsellessaan että me otetaan se, kun myyjä ehti jo lupailla alennettua hintaakin. Nyt ei enää korvat palele <3.



Ja tässä wannabe-taidekuva, jossa on cittarista löytämämme ihan mielettömän suuri iso uunivuoka edellisten joukkoon. Ensimmäinen uunivuokamme on kaupan lasagnelevyille liian iso, mutta liian ahdas että levyjä laittaisi vierekkäin. Toinen, äidiltä joululahjaksi saamani, on ihan hitusen liian nafti, että lasagnelevyt siihen mahtuisivat. Kokeillaan tätä kolmatta. Ja sitä paitsi kunnon uunivuokia ei voi olla liikaa, sitten kun tarvii tehdä vaikka useampaa sorttia uunijuttuja, niin ei lopu astiat kesken. Lisäksi söpöä kuvioitua vessapaperia, jossa on hempeitä rakkaus-aiheisia runoja. Ei siihen kehtaa pyyhkiä.

Lisäksi löysimme netistä ihan mahtavan pelin: Brütal Legends, jossa on Jack Black ääninäyttelijänä. Siitä ei ole kuvaa, vielä. Se aiemmin ostetttu Little Big Planet oli kans mun synttärilahja Mikiltä, yksi niistä <3. Tuo mies hemmottelee minut vielä pilalle.



Ja eilen posti toi vielä Mikille kauan odotetun lahjan: uuden sähkökitaran. Oikean Jacksonin. Ja kovasti on Mikki kitaraa sormillaan piiskannut, tänäänkin soitti varmaan kolme tuntia.




Bonuskuvat: Hilu on ollut nyt matkan jälkeen hirveän hellyydenkipeä ja haluaa kokoajan syliin. Siihen se nukahti maanantainakin kahdeksi tunniksi, aina välillä silittelin ja Hilu kehräs. Sitten se hyppäsi pois kun oioin jalat hetkeksi koukusta ja meni sohvalle, torkahti siihen ja sitten heräsi ja naukaisi närkästyneenä ja tuli takaisin syliini nukkumaan.

On kyllä muuttunut kauheasti toi kisuli; tänne tullessaan sitä ei saanut silittää seisaaltaan tai kaksi kättä alaspäin roikkuessa, tai se juoksi sohvan alle kauhuissaan. Nykyisin se änkee viereen nukkumaan, tulee aamulla herättämään nuolemalla kyynärpäätäni ja kehrää ja kiehnää hellyydenkipeänä melkein koko hereilläolo-aikansa.


Minun sylissä...


... ja sohvalla.

Hyvää naistenpäivää!

Eilen illalla WOWia pelatessamme Mikin raidikaverit totesivat että huomenna on sitten naistenpäivä, hakekaahan naisillenne kukkia. Mikki vilkaisi minuun, joka hymyilin leveästi ja kysyi että haluaisinko minäkin kukkia? Sanoin että pelkkä suklaa riittää. <3

Tänään sitten kun tajusimme iltapäivällä molemmat, että tänään on tosiaan se naistenpäivä, karkasi Mikki kauppaan ja tuli takaisin kotiin ojentaen puolet minun pituista suurta tulipunaista ruusua! <3

Oi tuota miestä. <3 Vaikka se mulle joskus niin vannoi ettei koskaan osta mulle kukkia, niin nyt se meni ja ostaa päräytti varmaan kaupan isoimman ruusun. <3

Toivottavasti teillä muilla naisilla on ollut hyvä naistenpäivä!

Unelmalomamatka, päätös

Kotona taas

Kotiin tullessa haimme kissan Anopin luota, joka oli asettunut kodiksi sinne, eikä halunnut tulla meidän mukaan omin ehdoin. Hilu piti kaivaa sängyn alta kahdesti ennenkuin saimme kantokopan kiinni ja kannoimme tavarat kotiin. Hetken Hilu haisteli täällä ympäriinsä selkeästi sen näköisenä että tuttua on, kunnes tajusi keitä me kamalat ihmiset ollaan ja tuli puskemaan. Hyvä että tykkäsi olla Anopin luona niin paljon, ja että molemmat olivat yhtä ihastuneita toisiinsa.


Aloimme purkamaan reppuja ja lämmitettiin viimeinen pala jääkaappiin lähtöpäivän aattona tilatusta pizzasta ja laitettiin sitten jotain roskiin. Mikki avasi allaskaapin oven, jossa roskis on, ja sai kylmän vesisuihkun jaloilleen. Huoltomies tuli katsomaan tunnin sisään että "ei tästä saa vetta laskea, on mennyt jengat katki ja pitää uusia putket lavuaariin". Onneksi allaskaapin hyllyllä oli ollut muovinen vati ja kasa pahvisia pizzalaatikoita (joista ylimmät olivat läpimärkiä) jotka olivat hyllyn sijaan ottaneet veden vastaan. Onneksi ei ollut mitään kosteusvauriota ehtinyt tulla, se olisikin ollut ikävä yllätys.


Mutta siitäkin huolimatta, (se korjataan huomenna) on kiva olla kotona. On hyvä että siivottiin ja imuroitiin ja tuuletettiin täällä ennen lähtöä, niin tuli hyvä mieli palatessa.


Tekisi mieli uimaan. :) Nyt kun ollaan käyty tuolla, Mikki varmaan suostuisi ottamaan kylpyläpäivän tuosta 400 metrin päässä ("vastapäätä") olevasta salaa ilmestyneestä kylpylästä. Kukaan paikallisista ystävistäni, ei Mikin äiti eikä kukaan, jolle olen kertonut, ole tiennyt että pahamaineinen humalaisten kusinen huoneistohotelli oli muutettu (nettisivujen kuvien mukaan) upeaksi kylpyläksi. Mekin huomattiin sattumalta tammikuussa, kun oli vielä auto, ja käännyttiin huvin vuoksi kerrostalon risteyksestä toiseen suuntaan että mentäisiin pidempää reittiä, että tuossa kerrostalojen takana olevan pikkumetsikön läpi menevän autotien varressa oli valomainos, jossa lukikin paikan nimi ja perässä "SPA". Kotiin päästyäni menin heti googlettamaan sen, ja tosiaan, meidän naapurissa on kylpylähotelli. Ja vieläpä kokeilun arvoinen. Ja aina kun rahat eivät riitä hemmottelukylpylän päiväkyntiin, voisi nostaa kuntoa kävelemällä ihan uimahallille.

Suokaa anteeksi iljettävän tarkka kuva lavuaaristamme rikkinäisine putkineen. Enää ei saa laskea vettä keittiöstä ennen uusia putkia.

Unelmalomamatka, osa 3

Torstai

Aamulla oli herätys taas seitsemältä, että keretään taas syömään ennen aamuruuhkaa ja pakkaamaan vaatteet takaisin räjähtäneisiin reppuihin. Arvaa jaksettiinko nousta? Ei jaksettu. Jatkettiin epämääräisesti tunti unia ja sitten noustiin ja todettiin, että olin eilisiltana Frasierin aikana viikannut ja pakannut kaikki yläkerrassa olleet vaatteet, ettei tarvisi enää kuin mennä syömään, kirjautua ulos hotellista ja koittaa keskustaan puoli kymmenen bussilla.

Harmitti ihan pikkiriikkisen, kun muistin tarkistaa vasta kahdeksalta, että kylpyläosasto olisi avautunut hotellivieraille jo seitsemältä, että oltaisiin hyvin keritty vielä lähtöaamuna mennä pulahtamaan kylpylän altaisiin (ainakin unihiekat oisi saanut porekylvyllä silmistä), muttei sitten keretty.

Aamiaisella oli hirveästi porukkaa, ja ängimme itsemme yhteen pöytään lautasinemme: taas sämpylöitä, tällä kertaa minä laitoin omiini raejuustoa ja kunnon kinkunpalat ja Mikki tomskua, kurkkua ja palvikinkkua, Mikki maistoi pippurimakrillia ja minä munahyydykettä, oli karjalanpiirakoita ja jälkiruoaksi minä söin kolme dallaspullaa (ei ollut enää croisantteja, mitä vääryyttä! D:) ja kahvin, jota Mikki hämmästeli kun join sen loppuun yhdeltä istumalta.

Sitten pakkasimme huoneessa tavarat, täytimme tarvittavat lomakkeet (huoltolappu eteisen seonneesta vilkkuvasta liiketunnistinvalosta, joka simahti lopullisesti laittaessamme kenkiä jalkaan, minibaarin kulutuslomakkeen yksi limsa ja asiakaskysely) ja astuimme haikeina ulos. Sanoin hyvästit kivalle talolle, jonkalaisessa olen kuvitellut hyvinkin isona asuvani Mikin kanssa, melkein haikeana, mutta sain enemmät tunnepurkaukset jätettyä hyväntuulisuuden alle, kun huomasin että aurinko paistaa ja on kaunis päivä. Hotellirespan virkailija toivotti että "näkyillään" lähtiessä ja todettiin että taidetaan joskus vielä nähdäkin ja kiirehdittiin bussiin reppuinemme, käsilaukkuineni ja muovikassine, jossa oli ne loput limsat ja ne avaamattomaksi jääneet sipsit sekä Willi-poro kurkistamassa ulos.

Kaupungissa huomattiin että on vielä aikaa ja käytiin taas siellä musiikkikaupassa, tällä kertaa ihan soittamassa asti, (no Mikki soitti ja minä säädin vahvistimesta säätöjä) ja sitten sinne kahvilaan, jonka bongasimme edellisenä päivänä (jossa sain CROISANTIN!) ennenkuin vaelsimme kaupungin läpi rautatie-asemalle odottamaan junaa.

Paluumatkallla kävimme ravintolavaunussa, sillä ei tehnyt mieli avata sipsipusseja ja niitä tiputella ympäri junaa. Ostettiin kana-hunajasinappi-kolmioleivät, joissa oli kyllä vähemmän kanaa kuin sinappia. (Kirjoitukseni on kuin Viisikon Seikkailut, aina on kuvailtu ruokaa ja aina ollaan syömässä kaikkialla.)

Unelmalomamatka, osa 2

(Kirjoitettu torstaina)
Keskiviikko

Keskiviikko 2.3., eli minun ja samalla äidin syntymäpäivä alkoi sillä, että heräsin hyvin nukkuneena kännykän herätyksiin ja Mikki lauloi onnittelulaulun heti. Mentiin heti seitsemän aikaan aamiaiselle hotellille ja lapettiin vatsamme täyteen buffetissa. Mikki sanoi, että buffet tarkoittaa sitä, että pitää syödä vaikka ei olisikaan nälkä. Meidän lautasille löytyi neljän minuutin munia, aamiaissämpylöitä, nakkeja ja munakkaita, leipiin salaattia, sinappisilliä, kurkkua, tomskua, maksapasteijaa ja kinkkua, pikkaisia croisantteja, kahvia ja pari lasillista "mölömölö"-koneesta eli mehukoneesta. Oli kyllä hyvää.

Ruokalevon jälkeen kyllästyttiin huoneessa istumiseen, sillä kylyplään ei kannattanut mennä ennen hoitoja, niska-hartiahieronta oisi varmaan ilkeän tuntuinen märillä hiuksilla. Päätettiin ottaa bussi ja mennä keskustaan palloilemaan ennen hierontoja. Käppäiltiin käsi kädessä ympäri kaupunkia tietämättä minne mennä. Löytyi sitten musiikkikauppa ja mentiin ihailemaan kitaroita ja löytyi Levykauppa X, jossa sielläkin piti käydä. Mikki löysi mukaansa sieltä Queensrychen levyn. Sitten löytyi naamiaistavarakauppa, jossa oli Grimasilta kaikkea muuta paitsi juuri sitä lateksikumimaitoa, peruukkeja ja naamareita, pilailutarvikkeita ja pukuja. Minä löysin vampyyrinkulmahampaat ja Mikki hirveän kamalan naamarin. Löytyi oudosta paikkaa myös kauppakeskus ja sieltä kahvila, johon olisi päässyt suoraan käymässämme Täyspotista. Käytiin myös kaupassa ostamassa illaksi pikkuherkkua: sipsejä ja pikkulimsoja, sekä herkuksi neljäsosa vesimelonista.

Hierontaa ennen ei saanut mitään infoa, perille saavuttaessa vaan piti seurata miestä hoitopuolen käytävään. Oli hassua heittää paitaa pois, mutta paha se varmaan on paidan läpi hieroa. Odotin jotain sellaista että me molemmat pääsisimme samaan aikaan pukuhuoneista, valkoisissa pehmeissä valkoisissa kylpytakeissa hierottavaksi valkoiseen tilavaan huoneeseen, jossa on valkosia verhoja tilanjakajana ja tunnelmavalaistus, tuoksuu jokin eteerinen öljy ja soi jotain rauhottavaa taustamusiikkia, kuten vaikka meren kohinaa.

No, tunnelma oli kodikas, kuten koko kylpylässä ja hieronnan loppuvaiheessa meinasinkin nukahtaa ja Mikin hieronnan ajan minulla oli naamassa punaiset uurteet siinä, missä hierontatuolin naamareiän rajat menivät. Mikki ei niin välittänyt siitä lihasten muljauttelusta, muttei sanonut mitään. Onneksi molempien mieli parani hierontoja seuranneesta, lomapakettiin kuuluvasta Kleopatra Ruusu -kylvystä. Jopa poreammeiden porelaitteiston järjettömän kohinan ja pulputuksen läpi kuulin kun Mikki naureskeli omassa altaassaan huoneen vastakkaisessa nurkassa pimeässä kahden kynttilän palaessa kun hänen altaansa yksi kuplasuihkuista osotti häntä suoraan jalkapohjaan ja kutitti.

Kylpyjen jälkeen menimme huoneeseemme, tai asuntoomme, ja nautimme vähän omia pikkulimsoja, sillä minibaarista samat limsat olivat kolme euroa ja kylpylän baarin puolella vieläkin kalliimpia. Sitten pesimme suihkussa hierontaöljyt pois ja ihmettelimme, miksei meidän luksushuoneistoon kuulunut kylpytakkeja tai suihkusaippuaa tai shampoota. Kysyimme respasta, ja niitä ei kuulemma niihin asuntoihin kuulukaan. Tämän kun oisi tiennyt. Mutta kylpylän ja hoitojen vastaanotosta löytyi oheisen kampaamo-parturin kampaamolaatushampoota pikkuputelissa, joten ostimme sen ja käytimme varoen. Sitten menimme kylpylään ja polskimme taas kikatellen (minä kikatin, Mikko polski) siellä toiset kaksi tuntia.

Nälän tullessa oli pakko mennä kuivaaman itsensä ja pukemaan päälle ja siirtymään allasbaarin kuivalle puolelle nauttimaan Scanburger-ateriat. En panisi ollenkaan pahakseni, jos en enää ikinä pääsisi Mäkkäriin tai Heseen, jos vaan saisin kotikaupunkiimme takaisin Scanburgerin! Täällä kai oli sellainen pari vuotta ennen kuin tänne muutin keskustassa yksi, mutta se väistyi typerän torikahvilan vierestä, jonka omistajat ovat kai vaihtuneet vuosi vuodelta, mutta kukaan ei ole saanut sivuseinästä sitä scanburger-valokylttiä irti. Mikki meinasi nyrjäyttää leukansa siihen XXL-aterian kerroshampurilaiseen ja minä ahmin kuin barbaari lautasen kokoista rapeaa pekonihampurilaistani.

Vetäydyimme taas huoneistoomme ruokalevolle ja fiilistelemään synttäreitä. Tunnin vetkuttelimme ja sitten tajusimme, että parin tunnin päästä olisi se pakettiin kuuluva a la carte- kynttiläillallinen, jota tuskailin jo hirveästi ennen lähtöä, etten näyttäisi siellä tylsältä ja arkiselta. No, kävi ilmi, että olin oikeastaan vähän ylipukeutunut juhlavassa pikkumustassa ja siroissa pienissä kultakoruissa (olin onnessani että suuren korulaatikkoni sisus pääsi vihdoinkin käyttöön).

Tulimme paikalle ihan liian aikaisin, (illallisen piti olla siis kahdeksalta) ja meidät ohjattiin ensin toisen, vielä auki olevan ravintolan puolelle ikkunapöytään, jossa hotellin lapsiperheet lopettelivat buffet-illallistaan tuijottaen meitä paheksuvasti(?) jossa tarjoilija pahoitteli ettei täällä ollut kattausta, kuten toisella puolella oli valmiina meitä varten, kunhan se avautuisi ensin. Totesimme, että jos kattaus jo on, tottakai odotamme, johon tämä nainen lähti sitten meitä kuljettamaan salaa sivuovesta tyhjään tanssiravintolaan, jossa näkyi ja kuului vain yksi illan bändin jäsen virittämässä kitaraansa.

Tarjoilijat tulivat äkkiä palvelemaan meitä ja sytyttivät ihan ensimmäisenä pyötämme kynttilän ja toi vasta uunista tullutta leipää yrttivoin kera ja kaatoivat viiniä lasihimme. Vielä hetken pelotti, että ilta menisi vähän löperiksi, jos ei pian tanssiravintolaa avattaisi ja oltaisiin ainoita ihmisiä oven luona keskenään kiroavien roudareiden lisäksi tyhjässä salissa tai että tosiaan ravintola aukeaisi, ja viereemme änkisi ääliöitä suomalaisia tolloja hölöttämään kovaan ääneen.

Minä täräytin melkein heti vastauksia kärkkymään tullelle (miksi kummassa muuten ihmisiä pitää ahdistella niin monta kertaa ravintolassa, jos on selkeästi vielä suu mutrussa päättämässä mitä ottaisi?) tarjoilijalle että tää herkuttelijan menu tästä, paitsi et eri jälkkäri, koska olin jo vakoillut etukäteen niitä netistä. Mikki, joka oli vasta miettimässä, ottaisiko lohi- vai kanasalaatin alkupalakseen, meni ihan sekaisin pasmoissaan ja otti saman luottaen minun vaistooni.

Tarjoilijan lähdettyä otin Mikkiä pyödän yli kädestä kiinni ja onnistuin samalla kaatamaan vesilasini ja meinasin itkuun parahtaa, että nyt mä pilasin kaiken. Mikki korjasi tilanteen kuivaamalla pöydän ja pöytäliinaa kankaisilla lautasliinoillamme, jotka sitten laittoi sivulle, pois näkyvistä ja rauhoittelemalla minua. Sitten tarjoilijamies (henkilö vaihtui siis naisen ohjattua meidät pöytään ja annettua meille menut ravintolan puolen mieshenkilöksi) toikin eteemme valitsemamme alkupalat: valkosipulietanat, joita Mikki katsoi silmät pyöreinä ja vaati että minä syön ensimmäisen. Etana maistui (aistimukset järjestyksessä) kuumalle, voiselle, ei limaiselle, hiukan sitkeää, mutta lihaisaa ja ehdottomasti valkosipulista. Se siis maistuu lihanpalalle, voissa ja valkosipulissa. (Propsit muuten ravintoloille siitä, että valkosipuliruuissa on valkosipulia ja PALJON.)

Seuraavaksi tuli Talon Chateaubriand, eli härän sisäfileepihvi, balsamicokastiketta,
yrttipunajuuria, vihreää parsaa ja aurajuustoröstiä. Voi ah, söisin vaikka voissa paistetun tiskirätin tuossa kastikkeessa! Ja se medium sisäfilepihvi, ah! Söin sen kaiken ja jos oisin kehdannut, oisin heittänyt hiukset solmuun ja nuollut lautasen!

Koska kyseessä ovat ilmeisesti aika suositut ja erityiset keskiviikon naistentanssit, soi iskelmä ja tanssilavalla oli taitavia pareja. Harmitti ettei osata tanssia niitä hienompia tansseja, eikä edes sitä kolmiaskeltangoa, tai muisteta mitään siitä wanhojentanssitunnin foxtrotista, kun kaikki parit tanssivat niin hienosti ja niin onnessaan. Myöhemmin tanssipumppu Varjokuva aloitti soittamisen ja meille tuotiin jälkiruuat; minulle limesorbettia marinoiduilla ananaksilla ja Mikolle jotain sovellusta menun jälkiruoasta: toffeekastiketta ja kaksi kiekkoa taivaallista vadelmajäätelöä (uskalsin lusikallisen maistaa, mutta muuten piti ottaa maidoton, jäätelöt on yksi paha jolla ei aina uskalla riskeerata mahan mielialaa).

Ilta oli sittenkin upea, ja ateria sisältyi huonepakettiimme, tosin juomat jouduttiin maksamaan itse. Huonelaskuun, kiitos. Meinasi naurattaa kaupungissa käydessä kun Mikko vahingossa sanoi ääneen kassalle mennessä että "saisikohan näitäkin huonelaskuun?", tottakai leikillään :D. Jos olisi saanut, oltaisiin ostettu auto, tilattu taksi ja pistetty taksikuski ajamaan meidät maisemareittiä kotiin ja sitten nostettu pari tonnia pikavippiä ja mulle pikapassi ja karattu Euroopan ulkopuolelle jonnekin lämpimään, Mikin ehdotus oli Meksiko. Katsottiin paluumatkalla että taivaalla on kauniita tähtiä (Mikki sanoi että mun silmät säihkyy kirkkaammin ja kutsui mua koko loppuillan 'säihkysilmäkseen' <3) ja että aikaa oli kulunut kaksi tuntia ruokaillessa ja bändiä kuunnellessa.

Huoneistossa päätettiin että maistellaan vesimelonia vielä jälkijälkiruoaksi ja käperryttiin sohvalle sylikkäin sillä välin kun sauna lämpisi. <3 Taisin taas nukahtaa yöllä samantien kun sulin kiinni pehmeisiin petivaatteisiin.